Rukous on rakkautta


PowerPoint-slidet tästä

Mitä tarkoittaa rakastaminen, miten rakkautta voi mitata - ja miten se liittyy rukoukseen?

 

Tarkastelemme näitä kysymyksiä lähtien liikkeelle kertomuksesta Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 7:36-50).

36. Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle.
37. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta38 ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.”
39 Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
40 Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". -
41 "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä.
42 Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"
43 Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".
44 Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.
45 Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään.
46 Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani.
47 Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
48. Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".
49. Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
50. Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

Mitä ja millaista on rakkaus?

On vaikea selittää, mitä on ”rakkaus”, samoin kuin mitä on ”hyvyys”.
Kumpikin ovat aivan perusasioita, jotka ymmärrämme ja koemme suoraan.
Rakkaus on rakkautta, hyvyys on hyvyyttä. Yhtälailla ”valo” tai ”värit” ovat tällaisia asioita. Niitä ei voi eikä tarvitse selittää minkään muun avulla.

Jollakin tavalla voimme kuitenkin Raamatun pohjalta syventää ja kirkastaa ymmärrystämme siitä, mitä on rakkaus.

Rakkaus on itsensäkieltävä mielenlaatu

Johannes sanoo kirjeessään, että Jumala on rakkaus (1 Joh. 4:8).
Rakkaus on Jumalan luonteen keskeinen ominaisuus.
Rakkaus siis on ensinnäkin mielenlaatu.

Jumalan mielenlaatu on hyväntahtoinen, toisen hyvää etsivä, epäitsekäs, armahtava ja jalo. Jumala on aina uskollinen, aina luotettava.

Hänen hyvyytensä ja rakkautensa on riippumaton olosuhteista, riippumaton vastarakkaudesta, se ei muutu eikä heikkene.

Hengelliseen kielenkäyttöön on yleistynyt tällaista rakkautta tarkoittava kreikan sana agape. Tällä rakkaudella Jumala on rakastanut ihmiskuntaa, joka ei etsinyt Häntä eikä rakastanut Häntä. Päinvastoin, ihmiset kapinovat Häntä vastaan ja jatkuvasti tuottivat Hänelle murhetta.

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8)
Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa... (Joh. 3:16)

Jumala on ilmaissut ihmiskunnalle aivan hätkähdyttävällä ja käsittämättömällä tavalla, kuinka Hänen rakkautensa on itsensäuhraavaa ja nöyrtyvää, kaiken pois antavaa.

Jeesus ilmensi itsensäkieltävää rakkautta sen korkeimmassa muodossa, kun hän ”tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen” (Fil. 2).

Jeesus meni ristille puolestamme ihmiskunnan syntien tähden.
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.” (1 Joh. 4:9)

C. S. Lewis, yksi tunnetuimpia uuden ajan kristittyjä filosofeja ja kirjailijoita on sanonut osuvasti, “Agape-rakkaus on kokonaan antamista, ei vastaanottamista.

Kun puhutaan agape-rakkaudesta, usein korostetaankin, että rakastamisessa on kysymys ratkaisusta, ei niinkään tunteesta. ”Rakkaus on tahdon asia.”

Joku ehkä ihmettelee, mitä tämä tarkoittaa. Kuinka niin rakkaudessa on kysymys tahdosta? Kuinka niin voin tuosta vain päättää, että rakastan? Kun sanotaan, että ”rakkaus on tahdon asia” se ei toki tarkoitakaan, että voisimme pakottaa itsemme tuntemaan ystävyyttä tai yhteenkuuluvuutta.

Kysymys on siitä, että me vapaasta tahdostamme asetamme toisen edun oman etumme edelle. Annamme itseltämme jotain, mitä ei olisi pakko antaa.
Siksi agape-rakkausta voi osoittaa vihamiehellekin, vaikka ei olisikaan ystävyyden ja kiintymyksen tunnetta.

Jeesus sanoi Luukkaan evankeliumin kohdassa, että toinen rakasti enemmän kuin toinen. Mistä rakkauden määrä näkyi?

Juutalaiseen vieraanvaraisuuteen kuuluivat nämä kolme asiaa: jalkojen pesu, tervetulosuudelma vieraalle ja pään voitelu. Fariseus Simon jätti nämä asiat väliin. Jeesus sanoikin hänelle: ”Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.”

Tämä nainen antoi ja uhrasi jotakin itseltään. Kun hän kuuli, että Jeesus on talossa, hän otti tämän kalliin voiteen, pesi Jeesuksen jalat kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan.

Rakkautta voi siis mitata sillä, kuinka paljon ajattelemme toisia, kuinka paljon annamme aikaa, kuinka paljon näemme vaivaa, kuinka valmiita olemme kieltämään itsemme toisen hyväksi, uhraamaan mukavuuttamme ja antamaan omaamme jonkun edestä.

Luukkaan kertomuksesta tulee myös ilmi, että tämä nainen teki suurimman, mitä pystyi. Hän teki kaiken, mikä oli hänen mahdollisuuksiensa rajoissa. Hän toimi koko kapasiteetillaan. Se, mitä hän teki, oli korkein tapa, jolla hän saattoi osoittaa rakkauttaan ja arvostustaan Jeesukselle.

Kun Jeesus katseli toisessa tilanteessa, kuinka ihmiset laittoivat lahjojansa temppelin lähellä olevaan keräyslaatikkoon, hän näki, että eräs köyhä leski, laittoi sinne ”rovon” eli kaksi pienintä lanttia. Jeesus sanoi silloin opetuslapsilleen:

Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä.  (Mark.12:43-44)

Näemme tässä jotain samaa kuin alabasteripullon tapauksessa – huolimatta siitä, että voide oli huomattavasti kalliimpi kuin lesken lahjoitus.
Kumpikin nainen antoi suurimman, korkeimman, minkä voi. Ja se on Jumalan asteikon mukaan suurta ja arvokasta – riippumatta siitä, mikä on uhrin inhimillinen arvo. Rakkaus tekee lahjasta arvokkaan.

Rakkaus on myös tunnetta

Mutta Jumalan rakkaus ei ole pelkästään itsensäuhraava, epäitsekäs mielenlaatu. Se on myös syvää kiintymyksen TUNNETTA - lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin isän ja lapsen välillä, henkistä läheisyyttä. ystävyyttä, lempeyttä, herkkyyttä.

Tätä ilmentää Jer. 31:20 ”Eikö Efraim ole minun kallis poikani, minun lempilapseni? Sillä niin usein kuin minä puhunkin häntä vastaan, alati minä häntä muistan. Siksi minun sisimpäni väräjää hänen tähtensä: minun täytyy armahtaa häntä”, sanoo Herra.

Rakkautta ei voikaan tunnistaa ja arvioida pelkällä uhrautumisen määrällä. Vaivannäön ja uhrautumisen ei pidäkään olla konemaista, vaan aitoa ja sydämen halusta nousevaa.

Kun Luukkaan kertomuksen nainen uhrasi alabasterivoiteen, rakkaus näkyikin paitsi uhrin arvossa, myös siinä, että mukana oli koko sydän.
Fariseus Simonia ei suuresti liikuttanut, että Jeesus oli hänen talossaan.
Mutta tätä naista se liikutti. Se, mitä hän teki, osoitti syvää mielenliikutusta, sydämen murtuneisuutta, kunnioitusta, rakkautta.

Kun Paavali kuvaa tessalonikalaisille omaa ja työtovereidensa suhtautumista tähän seurakuntaan, siitä ilmenee sekä rakkaus epäitsekkäänä uhrautumisena että lämpimänä tunteena:

1 Tess. 2:7: me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa;
8 niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet. (TÄSSÄ ILMENEE JO UHRAUTUMINEN, ITSENSÄ ANTAMINEN) 9 Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.

Rakkaus on sopusoinnussa totuuden kanssa

Mutta kun luemme tätä raamatunkohtaa eteenpäin, siitä ilmenee myös rakkauden kolmas tuntomerkki, joka on se, että rakkaus on sopusoinnussa totuuden kanssa

Paavali jatkaa:

1 Tess. 2:10: Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte,
11 samoin kuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä,
12 ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti (ELI PYHYYDESSÄ, OIKEAMIELISESTI JA NUHTEETTOMASTI) Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.
13 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte. (ELI SE, MITÄ OPETETTIIN, OLI JUMALAN MUUTTUMATON TOTUUS.)

Kun Paavali kuvaa rakkautta 1 Korinttolaiskirjeen 13. luvussa, siinä tulevat esiin nämä kolme rakkauden ominaisuutta:
Mielenlaatu: ”Rakkaus ei etsi omaansa”
Tunne: ”Rakkaus on lempeä”
Ja myös se, että rakkaus on sopusoinnussa totuuden kanssa:  ”Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa”

Jumala on samalla kertaa paitsi rakastava, myös totuudellinen ja pyhä.
Rakkaus on siksi puhdasta ja pyhää, aina yhteensopiva oikean, kauniin ja jalon kanssa.

Ei voi olla olemassa sellaista kristillistä rakkautta, joka ei ottaisi huomioon totuutta ja Jumalan tahtoa.

Mitä sitten tarkoittaa totuus? Totuus on se, mikä vastaa asioiden todellista tilaa.

Kun sanomme, että rakkaus on sopusoinnussa totuuden kanssa, se tarkoittaa, että rakkaus toimii, kun meillä ei ole mitään harhakuvitelmia, vaan tosiasioita vastaava käsitys siitä, miten asiat ovat.
Rakkaus toimii totuudellisissa, realistisissa kehyksissä.
Rakkaus toimii tilanteessa, jossa ymmärrämme totuuden itsestämme, toisista, maailmasta ja Jumalasta.

Tämä nainenkin alabasteripullon kanssa ymmärsi ja tunnusti totuuden itsestään, saman totuuden, minkä muutkin tiesivät.

Hänellä ei ollut harhakäsityksiä itsestään.
Hän oli syntinen. Ja hän halusi tehdä parannuksen synneistään.
Hän halusi ojentautua Jumalan tahdon mukaan.

Hän halusi alkaa elää arvollisesti Jumalan edessä (ELI PYHYYDESSÄ, OIKEAMIELISESTI JA NUHTEETTOMASTI).
Kun hän itki, se oli Jumalan mielen mukaista murhetta.
Siksi Jeesus sanoi: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan.”

Jeesuksen rakkaus perustui kuuliaisuuteen Isän tahdolle – ja hän oli kuuliainen kuolemaan asti.

Joh. 6:38 ”Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.”

Meidänkin rakkautemme perustuu kunnioitukseen Isää ja Hänen tahtoaan kohtaan.

 

Kolmiyhteinen Jumala haluaa sulkea ihmisen omaan rakkauteensa.

Kun tarkastelemme Jumalan rakkautta meitä kohtaan, se saa yhä huikeampia ulottuvuuksia. Kolmiyhteinen Jumala haluaa sulkea ihmisen omaan rakkauteensa.

Luemme Johanneksen 17. luvusta, kuinka Jeesus rukoili Isää:

19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

Rakkaus sekä mielen ja että tunteen laatuna on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen muuttumaton luonteenpiirre. – Isän, Poika ja Pyhä Henki rakastavat ikuisesti toisiaan muuttumattomalla, täydellisellä, lämpimällä, rakkaudella. Voimme sanoa, että takkaus on tahto- ja tunnetila, joka vallitsee Jumalan kolminaisuuden ”sisällä”, Jumalan kolmen persoonan välillä. Se, että Jumala on kolmiyhteinen, mahdollistaa tällaisen rakkauden.

Jumala osoitti rakkauttaan ja hyvyyttään luodessaan maailman ja ihmisen, sulkeakseen ihmisen tämän oman rakkautensa piiriin.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja siksi ihminenkin kykenee rakastamaan niin Jumalaa kuin toisia ihmisiä.

 

Yhteenveto siitä, mitä rakkaus on ja miten sitä voi arvioida

Rakkaus on myötätuntoa, hyväntahtoisuutta ja kiintymystä toimivassa muodossa. Rakkaus on osallistumista muiden elämään itsensäkieltävällä tavalla Jumalan tahdon mukaan.

Rakkaus ei siis ole jokin kevyt tunnetila, se ei ole tyhjää, arvostelukyvytöntä uhrautumista, vaan se etsii sitä, mikä on todella toisen parhaaksi. Ja toisen parasta on se, että nimenomaan Jumalan tahto toteutuu hänen elämässään.

Rakkauden voi tunnistaa ja sen suuruutta voi arvioida sen perusteella,

1. Kuinka paljon olemme valmiita kieltämään itsemme toisten hyväksi jakäytämmekö kaikkia mahdollisuuksiamme ja kaikkea voimaamme.

2. Teemmekö tämän halukkaasti, lämmöllä ja aidosta myötätunnosta ja ystävyydestä.

3. Onko tunteemme ja toimintamme sopusoinnussa totuuden kanssa

Jeesus sanoo myöhemmin Luukkaan evankeliumissa:

"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". (Luuk. 10:27)

Jos meillä on rakkautta, olemme valmiita tekemään suuria uhrauksia lähimmäisten hyväksi — paitsi toiminnassa myös rukouksessa.

 

Rukous heijastaa Jumalan rakastavaa mieltä.


Wesley Duewel on sanonut: "Emme varmaankaan koskaan ole niin lähellä Kristuksen mielenlaatua kuin hellittämättömässä esirukouksessa, jossa jaamme Hänen kanssaan sen rakkauden, säälin ja taakan, mitä Hän tuntee tätä maailmaa kohtaan, jonka Hän niin äärettömän paljon tahtoisi pelastaa."

- Rukous ilmentää rakastavaa, epäitsekästä huolta toisista ihmisistä, myötätuntoa ja hyväntahtoisuutta.

- Rukous ilmentää meidän osaltamme lämpöä, ystävyyttä, yhteenkuuluvuutta, herkkyyttä toisten tarpeille

- Rukous ilmentää Jumalan totuuden ja tahdon etsimistä: rukoilemme Jumalan tahdon toteutumisesta jonkin henkilön tai asian kohdalla. 

Rukoilemme ei-uskovien puolesta, että he tulisivat tuntemaan Jeesuksen.
Rukoilemme ihmisille johdatusta, hengellistä kasvua, terveyttä.
Toisin sanoen rukoilemme, että Jumalan rakkaus ja hyvyys ja tahto saisi koskettaa ihmisiä eri tavoin. 

Ja kun rukoilemme, meidän ei rukouksella tarvitse taivutella Jumalaa olemaan armollinen tai rakastava, Hän on sitä. Kun rukoilemme eri tarpeiden puolesta, me vain pyydämme, että Jumala ilmentäisi näissä asioita sitä, mitä Hän on ikuiselta olemukseltaan ja luonteeltaan.

 

Rukous on käytännöllinen ja todellinen tapa osoittaa rakkautta muita kohtaan.

Kun puhutaan rukoustehtävästä, kysymyksessä onkin ennen kaikkea rakastamistehtävä. Ja juuri rakkaus motivoi rukoilijaa ja antaa hänelle voimaa ja kestävyyttä.

Wesley Duewel kirjoittaa:

”Emme todella rakasta läheisiämme ja ei-uskovia ystäviämme, jos emme ole valmiita näkemään vaivaa ja käyttämään aikaa rukoillaksemme heidän puolestaan.”
"Ei ole pyhempää ja käytännöllisempää tapaa seurata Jeesusta ja ottaa ristisi, kuin taistella esirukouksessa. Sinun on kuitenkin kiellettävä itseltäsi joitakin asioita, jotta sinulle jäisi aikaa tällaiseen rukoukseen..."

Esirukoukseen liittyy myös vaivannäköä, se vaatii itsensäkieltämistä.

Paavali sanoo Epafras-nimisestä työtoveristaan, että hän taisteli rukouksin Kolossan seurakunnan puolesta ...

"...joka rukouksisaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto. 13. Sillä minä annan hänestä sen todistuksen, että hän näkee paljon vaivaa teidän hyväksenne ja niiden hyväksi, jotka ovat Laodikeassa, sekä niiden, jotka ovat Hierapolissa." (Kol. 4:12-13)

Epafras antoi aikaansa ja voimiaan esirukoukseen.

On ilo ja etuoikeus viettää aikaa Jumalan kanssa, mutta rukoukseen liittyy myös omasta mukavuudesta kieltäytymistä. Jos rukous olisi helppoa, meitä ei alinomaa tarvitsisi kehottaa rukoukseen.

Mikä tuo rukoukseen itsensäkieltämistä? Millä tavalla siihen liittyy alabasteripullon särkeminen ja jonkin kallisarvoisen uhraamista Herralle?

- Ihmiselle on vaikeaa keskittyä hengellisiin asioihin, ajatella näkymättömiä. Ajalliset, välittömästi läsnäolevat asiat saavat usein etusijan - ja tämä ajallisten asioiden houkutus on voitettava.

- Rukousajan järjestäminen vaatii itsekuria ja kieltäytymistä jostain muusta. Aika on jostain muusta pois. Itsensä pitäminen rukouspaikalla, asioiden muistaminen ja läpikäyminen vaativat myös kurinalaisuutta.

- Esirukous on henkisesti vaikeaa: joudumme käsittelemään tuskaisia, kipeitä, vaikeita asioita, ongelmia, puhumaan niistä Jumalalle – pitämään niitä jatkuvasti ajatuksissa. Siksi rukous ei-uskovien ja muiden suuressa tarpeessa olevien ihmisten puolesta on taistelua ja kipuilua.  

Paavali sanoi, että hän toivoi sydämestään ja rukoili Jumalaa oman kansansa, israeliliasten puolesta, että he pelastuisivat:
"Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni." (Room. 9:1-2)

- Rukous vaatii nöyrtymistä, omien asioiden kuntoonpanoa ennen muiden asioita. Se ei ole helppoa. Jumalan eteen ei voi mennä pyytämään asioita, jos omat asiat ovat käsittelemättä. Mutta tämä on tietysti hyväksi meille. Kun rukoilemme toisten puolesta, itsekin puhdistumme ja uudistumme hengellisesti.

- Rukous vaatii kestävyyttä ja uskoa, inhimillisen kärsimättömyyden voittamista. Meidän on luotettava Jumalan viisauteen ja suunnitelmiin. Ja jotta meillä olisi uskoa, meidän on tunnettava Jumalan luonne, tahto ja lupaukset.
Ymmärrys ja Jumalan tunteminen ei tule itsestään. Tutustumme Jumalan luonteeseen ja tahtoon lukemalla Hänen sanaansa ja täyttämällä mielemme ajatuksilla Jumalasta.
Paavali sanoo, ettei meidän pidä rakentaa heinästä ja oljesta, vaan kullasta ja hopeasta – ja näiden arvokkaiden materiaalien hankkiminen vaatii aikaa ja vaivaa. Mutta jos me arvostamme Jumalan tuntemista, jos me rakastamme Häntä, me haluamme nähdä vaivaa ymmärtääksemme Hänen teitään.

Lyhyesti sanottuna: rukoilijan on oltava tosissaan ja paneuduttava asioihin. Kestävä esirukous vaatii hengellistä ja henkistä keskittymistä ja myös fyysistä energiaa. 

Todellinen esirukous on uhri - mutta tulokset ovat sen arvoisia. Tärkeän rukoustavoitteen vuoksi rukoilija on valmis siihen.

Jeesus taisteli rukouksessa Getsemanessa. Kukaan ei ole taistellut niin voimakkaasti kuin Hän.
"Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin." (Luuk. 22:44)

Joku onkin sanonut: "Kun ajattelen Jeesuksen rukousta Getsemanessa ja sitä, kuinka hän hikoili verta, voin vain hävetä omia rukouksiani. Ne eivät yleensä maksa minulle mitään, niissä ei ole verisiä hikipisaroita. Voin vain ihmetellä Jumalan armoa, kun Hän vastaa pinnallisiin pyyntöihini."

Askel pitemmälle rakastamisessa ja rukouksessa – paasto

Rakkauteen ja rukoukseen kuuluu siis itsensäkieltäminen. Mutta rakastammeko niin paljon, että olemme valmiita kieltäytymään vielä jostakin enemmästä. Olemmeko valmiita paastoamaan?

(Paastosta puhuttaessa on itsestäänselvä lähtökohta, että se on tarkoitettu terveille ihmisille, joiden elämäntilanne sallii osa- tai kokopaaston. Paaston käytännön yksityiskohdista löytyy tarkempaa tietoa muualta Rukous.netistä.)

Miksi paastota, miksi rukoilla?

Tässä kohtaa joku voi kysyä: Mutta miksi ylipäätänsä pitää paastota ja esirukoilla, nähdä vaivaa, uhrautua? Ei kai voi olla niin, että me jotenkin ansaitsemme rukousvastauksia ja pitkillä rukouksilla ja paastolla? Emme kai yritä kerätä jotain suorituspisteitä? Emme kai me yritä jotenkin painostaa Jumalaa?

Ei toki. Paasto ei ole keino ansaita rukousvastauksia. Ylipäätänsä rukouksen määrä tai laatu ei koskaan ole se asia, mihin voimme vedota. Voimme vedota vain Jeesuksen työhön Golgatalla ja Jumalan armoon.

Kun Jeesus eli ihmisenä maan päällä, hänkin rukoili ja paastosi, mutta ei se ollut Taivaallisen Isän painostamista tai suorituspisteiden keruuta.

Me rukoilemme ja paastoamme samasta syystä kuin itse Jeesus eläessään ihmisenä maan päällä. - Mikä tämä syy sitten on?

Emme pysty selittämään seikkaperäisesti teologisesti, miten esirukous ja paasto vaikuttavat. Emme tiedä riittävästi hengen maailmasta.

Esirukous ja paasto ovat niitä asioita, joita emme täysin ymmärrä, mutta joissa meidän on paras yksinkertaisesti olla kuuliaisia Jumalan sanalle.
Joskus emme voi täysin ymmärtää Raamattua, ennen kuin tottelemme sitä.

Tiedämme kuitenkin sen, että Raamatun ilmoitus sisältää selvän ajatuksen esirukouksesta ja paastosta, niin opetuksen, kehotuksen kuin konkreettisten esimerkkien kautta. Kautta koko Raamatun Jumalan ihmiset ovat paastonneet: apostolit paastosivat, Jeesus itse paastosi. Hän sanoi opetuslapsilleen eräässä tilanteessa, kun piti ajaa paha henki ulos: ”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muuten kuin rukouksella ja paastolla.”

Jumalan Sanan pohjalta voimme päätellä, että sekä rukous että paasto ovat Jumalan säätämys, Jumalan ja ihmisen yhteistyön muoto.

Jumala on säätänyt siten, että ne ovat tapa, jolla voimme vaikuttaa asioihin ja siihen, että Jumalan tahto tapahtuu ihmisten elämässä.  

Paastossa on kysymys  luvallisten, jopa hyödyllisten asioiden alistamisesta hengellisten tavoitteiden alaisuuteen.

Raamatullinen paasto on kieltäytymistä ruuasta ja mahdollisesti muiden ruumiin tarpeiden tyydyttämisestä tietyksi ajaksi. Paasto koskettaa ruumista - ei ole olemassa ”hengessä paastoamista”. Eli paasto kohdistuu aina ruumiiseen, vaikka sillä on hengellisiä vaikutuksia.

Paastoon voi liittyä ruuasta kieltäytymisen lisäksi unesta tai elämän nautinnoista kieltäytymistä. Daniel kieltäytyi paaston aikana osin myös ulkoisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä: ”enkä voidellut itseäni öljyllä” (Dan 10:3). Paavali kieltäytyi tarvittaessa unesta; hän puhuu ”valvomisista ja paastoista” (2 Kor. 6:5)

Mutta miten meidän syömättömyytemme voi edistää jotain asiaa? Kuinka se, mitä me olemme laittamatta suuhumme, voi vaikuttaa ulkopuolisen maailman asioihin tai hengen maailmoihin?

Mitä paasto ilmaisee?

1. Paastoamalla me ilmaisemme Jumalalle, että rukoilemme tosissamme:

Tahdomme Jumalan tahtoa niin paljon, että oman fyysisen voimamme ylläpito on toisarvoista sen rinnalla. Tahdomme Jumalan tahtoa niin paljon, että epämukavuus on toissijaista. Tahdomme Jumalan tahtoa enemmän kuin ajallisia asioita.

2. Ilmaisemme nöyrtymisemme: Kieltäytyminen inhimillisen, fyysisen voiman ylläpidosta ilmaisee alentumistamme, heikkouttamme ja riippuvuuttamme Jumalan edessä.

Osoitamme, että tarvitsemme kipeästi Jumalan johtajuutta, johdatusta, apua, viisautta ja voimaa.

3. Ilmaisemme murheemme – murheen siitä, että asiat eivät ole Jumalan tahdon mukaisia.

Murehdimme Jumalan tahdon viipymistä niin paljon, ettemme voi ravita itseämme ja iloita. Meille tärkeät ja rakkaat ihmiset tarvitsevat Jumalan ilmestymistä ja apua.

Tähän kaikkeen paasto liittyy – ja kaikki tämä ilmentää rakkautta ja tapahtuu rakkaudesta. Rakkaus on ainoa kelvollinen vaikutin niin rukoukseen kuin paastoon.
Rukouksen ja paaston kautta etsimme epäitsekkäästi toisten ihmisten todellista parasta, että heidän elämässään toteutuisi Jumalan tahto.

Paaston vaikuttimena on rakkaus ihmisiä kohtaan ja rakkaus Jumalaa kohtaan – halu nähdä Jumalalle tärkeiden asioiden toteutuvan.  

Paastoon ei tarvita mitään erityistä tunnetilaa, samoin kuin ei rukoukseen, raamatunlukuunkaan ja seurakunnan kokoontumisiin.

Paavali myös sanoo, että mikään uhri tai itsensäkieltäminen ei itsessään ole hyödyllinen. Sen on tapahduttava rakkaudesta ja oltava Jumalan tahdon mukainen: ”vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. ” (1 Kor 13:3)

Aitoon rakkauteen kuuluu välttämättä itsensäkieltäminen – Jumala itse on sen osoittanut. Siksi itsensäkieltämisestä puhuminen ei ole lakihenkistä vaatimista. Erilainen uhrautuminen on luonnollinen seuraus rakkaudesta, se kuuluu siihen. Rakkautta ei voi olla ilman itsensäkieltämistä.

 

Rakkaus, lämpö, into – mistä sitä voi saada?

Jeesus haluaisi, että hänen seuraajansa koko sydämestään rakastaisivat Jumalaa ja ihmisiä, tahtoisivat Jumalan asioita, ja että tämä rakkaus saisi heidät rukoilemaan palavasti.

Wesley Duewel on sanonut palavasta rukouksesta: 
"Rukouksen tärkein mittari ei ole sen pituus, vaan sen syvyys; ei sen kauneus vaan sen palo. Ei ole viime kädessä olennaista, kuinka monta tuntia rukoilet, vaan kuinka voimakkaasti rukoilet."

John Smith, palavasieluinen herätysaarnaaja 1800-luvulla Englannissa, tunnettiin siitä, että hänellä oli rukouksesta kovettuneet polvet ja hänellä oli aivan erityinen rakkaus ihmisiä kohtaan. Hänen koko päiväohjelmansa oli rakennettu rukouksen ympärille.
Hän sanoi: ”Olen mies, jonka sydän on murtunut. Olen onneton – mutta en itseni vuoksi, vaan muiden vuoksi. Jumala on antanut minulle sellaisen näyn sielujen arvosta, etten voi elää, ellen näe sielujen pelastuvan.”
Tämä rakkaus sai hänet rukoilemaan niin palavasti. (Lue lisää: http://www.evanwiggs.com/revival/portrait/smith.html)

Tällaisilla rukoilijoilla on samantapaista rakkautta kuin Jeesuksella, kun hän katsoi kansanjoukkoja,

”Hänen tuli ihmisiä sääli, koska he olivat nääntyneet ja hylätyt kuin lampaa, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa." (Matt. 9:36-38)

Miten tällainen rakkaus on mahdollista? Vain Pyhä Henki voi synnyttää sen. Meillä itsellämme ei ole Jumalan rakkautta, meidän on saatava se Häneltä.

Jeesus sanoi (Joh. 5:42): ”mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.”

Paavali kirjoittaa roomalaisille:
(Room. 5:5) Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Ja hän sanoo galataiskirjeessä, että rakkaus on Hengen hedelmä (Gal. 5:22).

Meillä on siis toivo saada Jumalan rakkautta.

Kun Paavali roomalaiskirjeessä myöhemmin pyytää esirukousta puolestaan, hän vetoaa juuri Pyhän Hengen synnyttämään rakkauteen, joka mahdollistaa rukouksen:

"Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa." (Room. 15:30)

Rakkautta voi tavoitella ja saada lisää:

Paavali kirjoittaa: "Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja" (1 Kor. 14:1)

Ja Jeesus sanoo vielä, että meidän tulee pysyä hänen rakkaudessaan:
"Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani." (Joh. 15:9)

Rukous ja paasto ovat yhteistyötä Jumalan kanssa:
Tahdomme samoja asioita kuin Jumala, ja rakastamme ihmisiä yhdessä Jumalan kanssa Hänen itsensäkieltävällä, lämpimällä rakkaudellaan.