Rukous ja anteeksiantamus


 

“Jos te ette anna ihmisille anteeksi...”
Mitä tarkoittavat Jeesuksen sanat Isä meidän -rukouksessa?

”Miten pitäisi ymmärtää Matt. 6:15: ”jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne”
“Menetänkö pelastuksen, jos en anna muille anteeksi?”
"Miten voi antaa anteeksi anteeksiantamattoman teon?"
“Pitääkö rikkomuksia ‘painaa villasella’?”
“Kuinka monta kertaa pitää ‘antaa uusi mahdollisuus’?”
“Ovatko Jeesuksen ja Paavalin opetukset anteeksiantamuksesta keskenään ristiriitaisia?”

 

Epätietoisuutta Isä meidän -rukouksen vaikeasti tulkittavien sanojen äärellä

Isä meidän -rukous on toisaalta yksi parhaiten tunnetuista raamatunpaikoista, jonka monet osaavat ulkoa, toisaalta se on tietyiltä osiltaan vaikeasti tulkittava. Tässä rukouksessa Jeesus opetti meitä rukoilemaan mm:

ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.” (Matt. 6:12)

Hän lisäksi kommentoi tätä kohtaa sanomalla:
14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Nämä yksiselitteisiltä tuntuvat sanat ovat herättäneet uskovien mielissä epätietoisuutta, samoin kuin niistä johdettu hämmentävä opetus, että saadaksemme synnit anteeksi ja päästäksemme taivaaseen meidän on annettava muille ihmisille kaikki rikkomukset anteeksi.

Seuraavassa on joitakin todellisissa tilanteissa esitettyjä kysymyksiä, jotka liittyvät tähän ongelmaan:

”Puhuja sanoi viime pyhänä, että jos me emme anna anteeksi, niin Jumalakaan ei anna meille anteeksi, ja että Raamattu yksinkertaisesti sanoo niin. Mitä tämä tarkoittaa? Jos en pysty antamaan jollekin ihmiselle anteeksi, eikö Jumala anna minun syntejäni anteeksi?”

”Luin eräästä kirjasta, että monet uskovat luulevat olevansa matkalla taivaaseen, vaikka todellisuudessa Jumala ei ole antanut heille anteeksi, koska heillä on kaunaa ja anteeksiantamattomuutta muita kohtaan. Meidän olisi annettava anteeksi kaikki hirmuteotkin, muuten emme saa syntejämme anteeksi! Voiko se olla näin?”

”Kun kuuntelin sen afrikkalaisen kuolleistaheränneen pastorin todistusta, että hän olisi joutunut helvettiin, koska ei ennen kuolemaansa ollut sopinut riitaa vaimonsa kanssa, minulle tuli kauhea ahdistus. Viikon ajan mietin, olenko ollenkaan uskossa ja pelastunut.”

”Pidän mielessäni ’mustaa listaa’ ihmisistä, jotka ovat sanoneet tai tehneet jotain sellaista, etten enää voi luottaa heihin. Olen miettinyt, onko tämä anteeksiantamattomuutta, ja pitäisikö minun antaa heille vielä yksi mahdollisuus.”

 

Yksittäiset jakeet eivät hallitse koko uusitestamentillista opetusta anteeksiantamuksesta

Syy siihen, miksi kysymys anteeksiantamuksesta aiheuttaa hämmennystä on se, että kysymys todellakin on monitahoinen. Anteeksiantamuksesta puhutaan Uudessa testamentissa useassa eri yhteydessä, ja sitä tarkastellaan eri näkökulmista. Tärkeä Raamatun tulkintaperiaate on, että se, mitä yksittäinen jae sanoo yhdessä asiayhteydessä, ei hallitse sitä, mitä muut samaan aihepiiriin liittyvät jakeet sanovat toisissa asiayhteyksissä. Yhteen näkökulmaan liittyvän jakeen perusteella ei siis määritellä sitä, miten tulkitaan sellaiset jakeet, joissa asiaa katsotaan muista näkökulmista.

Seuraavassa on esimerkkejä siitä, kuinka kysymystä anteeksiantamuksesta on tulkittu virheellisesti perustamalla näkemys yhteen raamatunpaikkaan, joka on nostettu muiden yläpuolelle (Heck, Christian Forgiveness):

Virhetulkinta: Kaste on syntien anteeksisaamisen edellytys.
Jotkut tulkitsevat Apt. 2:38:n siten, että syntien anteeksisaamisen edellytyksenä on paitsi parannus myös kasteen ottaminen:“Niin Pietari sanoi heille:"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi." Näin ei toki ole UT:n opetuksen valossa - ja heti Pietarin puheessa seuraavassa luvussa ei lainkaan mainita kastetta, vaikka siinäkin puhutaan syntien anteeksisaamisesta: "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.” (Apt. 3:9)

Virhetulkinta: Jumalan anteeksiantamus koskee automaattisesti kaikkia synnintekijöitä.
Kertomusta aviorikoksesta kiinnisaadusta naisesta (Joh. 8:1-11), jolle Jeesus sanoi, ettei tuomitse tätä, on tulkittu liberaalimman näkemyksen mukaan siten, että Jumala antaa kaikille syntisille automaattisesti anteeksi. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan  syntien anteeksisaamiseen tarvitaan kääntymystä ja uskoa: “että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi”. Apt. 26:18

Virhetulkinta: Meidän tulee antaa anteeksi vain, kun toinen pyytää anteeksi.
On olemassa sellainen tulkinta, että kun Jeesus sanoi "Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi" (Luuk 17:3), tämä periaate hallitsee kaikkea Uuden testamentin opetusta anteeksiantamuksesta. Tämä tulkinta ei kuitenkaan vastaa Uuden testamentin kokonaisopetusta. Meillä tulee olla anteeksiantava mieli, vaikka toinen ei pyytäisikään anteeksi. (Tästä puhutaan tarkemmin edempänä.)

Samoin ei myöskään Matt. 6:14-15 (“jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa) hallitse koko UT:n opetusta anteeksiantamisesta.

 

Virheellisen opetuksen mukaan pelastukseen tarvitaan “usko Jeesukseen ja jotain muuta” (eli uskon lisäksi anteeksiantava mielenlaatu)

Uuden testamentin opetuksen syntien anteeksisaamisesta voi kiteyttää edellä mainittuun jakeeseen Apt. 26:18: ”että he saisivat uskomalla minuun syntinsä anteeksi”. Jeesus ei sanonut: ”että he saisivat syntinsä anteeksi uskomalla minuun ja kehittämällä hyvän, anteeksiantavan luonteen”.

Nyrkkisääntö epäterveen opin tunnistamiseksi on se, että sen mukaan pelastukseen tarvitaan usko Jeesukseen plus jotain muuta. Jos syntien anteeksisaamisen ja pelastuksen edellytyksenä olisi anteeksiantaminen muille ihmisille, silloinhan pelastus ei olisi yksin uskosta ja armosta, vaan uskon lisäksi tarvittaisiin myös omia ansioita. Juuri tätä ihmistekoista pelastustahan monet maailman uskonnot ja väärät opit opettavatkin: pelastukseen tarvitaan niiden mukaan hyviä tekoja ja luonteen jalostusta.

Paavali toteaa selkeästi, ettei Jumala ole pelastanut meitä omien ansioidemme perusteella, vaan armosta. Hyvät tekomme ovat hyödyllisiä toisia ihmisiä varten:

Tiit. 3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
-- 7. Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.

Raamattu opettaa myös, että voimme uskoessamme Jeesukseen olla varmoja pääsystämme taivaaseen, esim:

1 Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

Jos pelastuksen ehtona olisi anteeksiantaminen muille - siis meidän rakkautemme ja armollisuutemme suuruus, kuten jotkut opettavat - kukaan ei koskaan voisi olla varma pelastuksestaan. Ainahan saattaisi tulla tilanne, jossa emme pystykään antamaan anteeksi, eikä Jumalakaan sitten enää antaisi syntejämme anteeksi. Ollaksemme varmoja taivasosuudestamme meidän tulisi siis olla täydellisiä rakkaudessa ja anteeksiantamisessa - itse asiassa Jumalan kaltaisia! Emme toki voi olla Hänen veroisiaan. Jumalan armollisuus ja rakkaus on silti esikuvamme. (Ef. 5:1 - “Olkaa Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä”)

Matt. 6:12:n sanoja “niin kuin mekin anteeksi anneamme” ei pidä rajoittaa siihen suppeaan merkitykseen, että Isän anteeksiantamuksen määrä laskettaisiin sillä mitalla, mikä on meidän anteeksiantamuksemme määrä suhteessa lähimmäisiin. Tällaisesta kovasta kaupankäynnistä ei tässä jakeessa ole kysymys. Sen sijaan tässä tarkoitetaan sitä, että meidän tulisi pyrkiä ylläpitämään itsessämme anteeksiantavaa mieltä muita ihmisiä kohtaan, ennen kuin tohdimme pyytää ja omistaa samanlaista suhtautumista Isältä itsellemme. (Alfred Plummer, An Exegetical Commentary on the Gospel According to S. Matthew, s. 102)

 

Anteeksiantamus eri näkökulmista Uuden testamentin mukaan

Uuden testamentin monitahoisessa opetuksessa anteeksiantamuksesta on seuraavia näkökulmia, jotka ovat tärkeitä Matt. 6:12-15:n ymmärtämiselle:

1. Syntisen syyttömäksi julistaminen on eri asia kuin anteeksiantaminen,  joka liittyy Taivaallisen Isän ja Jumalan lapsen väliseen suhteeseen (vanhurskauttaminen vs. lapseksiottaminen.)

2. Anteeksiantava mielenlaatu on seurausta pelastavasta uskosta. Se on sydämen asenne, joka heijastaa Jumalan rakkautta seuratessamme Hänen armollisuutensa esimerkkiä.

3. Kun on kysymys seurakuntakurista ja väärän teon ojentamisesta, tarvitaan katumusta, anteeksipyyntöä ja parannuksentekoa, jotta uskovien välinen yhteys voidaan korjata.

Seuraavassa käsitellään tarkemmin kuhunkin kohtaan sisältyviä kysymyksiä.


1. Syntisen syyttömäksi julistaminen on eri asia kuin anteeksiantaminen,
 joka liittyy Taivaallisen Isän ja Jumalan lapsen väliseen suhteeseen (vanhurskauttaminen vs. lapseksiottaminen.)

Kun Uusi testamentti puhuu anteeksiantamisesta, joissakin kohdissa on kysymys vanhurskauttamisesta (syntisen julistamisesta syyttömäksi Jumalan edessä Jeesuksen työn perusteella). Toisissa kohdissa taas on kysymys Taivaallisen Isän ja Jumalan lapsen välisestä suhteesta. Matt. 6:12:ssa on kysymys anteeksiantamisesta, joka liittyy Isän ja lapsen suhteeseen, ei vanhurskauttamiseen pelastumismielessä.

J.I. Packer selventää näiden kahden asian välistä eroa seuraavasti:
Paavali opettaa, että vanhurskauden lahja (se, että Jumala ihmiskunnan Tuomarina julistaa jonkun syyttömäksi) tuo mukanaan Jumalan lapsen aseman (läheisen suhteen Jumalaan Isänä), Gal. 4:4-7. Tuon ajan maailmassa adoptio, lapseksiottaminen, yleensä kohdistui hyväluonteisiin nuorukaisiin, jotka otettiin lapsettomaan varakkaaseen perheeseen kantamaan suvun nimeä ja perintöä. Paavali kuitenkin toteaa Roomalaiskirjeessä, että Jumala on armostaan ottanut lapsiksi meidät, jotka olemme pahaluonteisia, ja tehnyt meistä perillisiä Kristuksen rinnalla. (Room. 8:17).

Vanhurskauttaminen on siis perussiunaus, jolle Jumalan lapseksi ottaminen pohjautuu. Vanhurskauttaminen valmistaa tien varsinaiselle siunaukselle, lapseksiottamiselle. Jumalan lapsen asema kuuluu kaikille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan (Joh. 1:12). Kun uskova on tällä tavoin tullut Jumalan adoptoimaksi, Taivaallinen Isä rakastaa häntä Kristuksessa niin kuin omaa ainosyntyistä Poikaansa ja antaa hänen saada osakseen sen kunnian, jossa Kristus on nyt.(Room. 8:38-39).

Täällä maan päällä uskovat ovat Jumalan isällisen huolenpidon ja kurin kohteina (Matt. 6:26; Heb. 12:5-11) ja heitä kehotetaan elämään koko elämänsä siinä tietoisuudessa, että Jumala on heille Taivaallinen Isä. Tämä korostui Jeesuksen opetuksessa. Hän sanoi, että meidän tulee rukoilla Jumalaa Taivaallisena Isänä (Matt. 6:5-13), pyrkiä tulemaan Isän kaltaisiksi (Matt. 5:44-48), ja luottaa Jumalaan Isänä (Matt. 6:25-34). Tällä tavoin uskovat ilmentävät lapselle ominaista asennetta, jonka Pyhä Henki on synnyttänyt heissä (Room. 8:15-17). -- Jumala haluaa, että Hänen lapsensa, joita hän rakastaa, olisivat luonteeltaan Hänen kaltaisiaan, ja Hän menettelee heidän suhteensa sen mukaisesti.
(Packer, Concise Theology, s. 167-168)

Asiaa voi valaista vielä sillä, mitä Jeesus sanoi Pietarille kylpemisestä ja jalkojen pesemisestä (Joh. 13):

Vaikka olisimmekin vanhurskautettuja oikeudellisessa mielessä ja puhdistettuja yhdellä kertaa syyllisyydestämme, suhteeseemme Taivaalliseen Isään kuitenkin kuuluu anteeksipyytäminen, kun siihen tulee aihetta ja olemme murehduttaneet Jumalan Henkeä - asia, johon ei tule suhtautua kevyesti.

Tätä kuvaa se, mitä Jeesus sanoi Pietarille: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki" (Joh. 13:10). Vaikka meidät on puhdistettu, toistuva “jalkojen pesu” on tarpeen kulkiessamme tässä maailmassa. (Jesusplusnothing.com)

Samaan asiaan viittaa 1 Joh. 1:7-9, joka siis on kohdistettu uskoville:
“Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
-- 9. "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”

Tähän Taivaallisen Isän ja lapsen välinen suhteeseen liittyvät myös Jeesuksen sanat:

“Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne." (Mark. 11:25)

 

Entä vertaus armottomasta palvelijasta, Matt. 18:21-35?
Joudummeko ”vanginvartijoiden käsiin”, jos emme anna anteeksi?

Matteuksen 18. luvun vertausta armottomasta palvelijasta joskus kuitenkin tulkitaan siten, että anteeksiantamattomuus johtaa kadotustuomioon. Koska jakeen 34 sanaan “vanginvartijat” liittyy alkukielessä merkitys kuulustelijasta, kiduttajasta, sen on tulkittu viittaavan kadotuksen piinaan. Ja  kun jakeessa 35 sanotaan: “Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi", on tulkittu, että näin voi käydä uskovallekin.

Kun Pietari jakeessa 21 kysyi Jeesukselta, pitääkö toiselle antaa anteeksi peräti seitsemän kertaa, Jeesus vastasi, että on annettava anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa. Sitten hän kertoi tämän vertauksen palvelijasta, jolla oli ylivoimaisen suuri velka isännälleen. Isäntä määräsi velallisen ja hänen perheensä ja omaisuutensa myytäväksi ja velan maksettavaksi. Silloin palvelija heittäytyi maahan ja pyysi: “Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki.” (jae 26) Isännän kävi sääliksi palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.

28. Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'.
29. Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'.
30. Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31. Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33. eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
34. Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
35. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

Raamatussa ei missään sanota, että todellinen Jeesukseen uskova voisi joutua kadotukseen. Room. 8:1:ssä vakuuttaa:

“Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.”

Jeesuksen vertaus ei koske sitä, millä perusteella Jumala antaa synnit anteeksi ja vanhurskauttaa ihmisen, vaan millainen mielenlaatu meillä anteeksisaaneilla Jumalan lapsilla pitäisi olla lähimmäisiämme kohtaan. Vertauksessa on kysymys sydämen asenteesta sekä Jumalasta Taivaallisena Isänä suhteessa lapseensa. Jakeessa 35 puhutaankin “anteeksiantamisesta sydämestä“, ja Jumalaan viitataan “Taivaallisena Isänä”. -  Palvelija, jolle isäntä antoi ison velan anteeksi, ei itse asiassa edes pyytänyt anteeksi. Hän vain pyysi lykkäystä ja lupasi maksaa, samoin kuin toinenkin palvelija. Sisältö ei siinäkään suhteessa ole rinnastettavissa parannuksentekoon.

 

Entä sen kuolleistaheränneen pastorin kokemus rajan tuolla puolella?

Joku saattaa kuitenkin kysyä: ”Mutta kaikesta tästä huolimatta, eikö se kuolleistaherännyt afrikkalainen pastori kuitenkin omin silmin nähnyt, mihin anteeksiantamattomuus johtaa, ja kuullut rajan takana ensi käden tietona, että jos meillä on selvittämättömiä riitoja kuoleman hetkellä, joudumme kadotukseen?"

Raamatussa on annettu varsin vähän (mutta silti riittävästi) tietoa kuolemanjälkeisestä todellisuudesta ja hengen ja enkeleiden maailmasta. Jumalalla on syy siihen, miksei meille ole kerrottu enempää. Kun Paavalilla oli taivaskokemus (mahdollisesti silloin, kun häntä kivitettiin, Apt. 14:19), hänelle ei annettu lupaa puhua siitä, mitä oli nähnyt (2 Kor. 12:1-4). Jos joku palaa elämään kuoleman rajalta, jossa on käynyt esim. kriittisen leikkauksen yhteydessä, ja sitten kertoo kokemuksestaan, meidän on mahdotonta tietää, millä tavalla hänen kokemansa vastaa todellisuutta. Emme edes tiedä, miten hengen aineettomassa maailmassa ja kuoleman rajalla havaitaan asioita ja saadaan tietoa. (Paavalikaan ei osannut sanoa, oliko hän taivaskokemuksessaan ruumiissaan vai irti ruumiista.)

Tämä on lähtökohtana suhtautumiselle hyviltäkin vaikuttaviin ilmoituksiin, jotka sisältävät merkittävästi enemmän tietoa kuin mitä Raamatussa on annettu niinkin tärkeästä asiasta kuin kuolemanjälkeisestä todellisuudesta - ja varovaisuus on tarpeen erityisesti silloin, kun kokemukseen liittyvä opetus ei täysin tunnu vastaavan Raamattua. Tällaisiin kokemuksin voi kuitenkin sisältyä varteenotettavia ja herättäviä näkökulmia, kuten tässä paljon huomiota osakseen saaneessa afrikkalaisen pastorin kertomuksessa: On tärkeää pitää ihmissuhteet kunnossa ja sopia asiat, koska saatamme joutua lähteämään ajasta ikuisuuteen yllättäen, emmekä haluaisi jättää perintönä jälkeemme selvittämättömiä asioita ja mielipahaa.

 

2. Anteeksiantava mielenlaatu on seurausta pelastavasta uskosta.
Se on sydämen asenne, joka heijastaa Jumalan rakkautta seuratessamme Hänen armollisuutensa esimerkkiä.

Anteeksiantamus lähimmäisiä kohtaan ei siis ole pelastuksen edellytys, vaan se on seuraus aidosta, pelastavasta uskosta. Kun uskova on jo kokenut Jumalan anteeksiantamuksen, tästä armon kokemuksesta seuraa armollinen mieli: hänkin haluaa antaa toisille anteeksi. Tätä tarkoittavat Paavalin sanat:

“Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.” (Ef. 4:32)

Jo Mooseksen laissa puhutaan Jumalan mielenlaatua heijastavasta sydämen asenteesta, mihin Jeesus mahdollisesti viittasikin puhuessaan sydämen asenteesta:

"Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra. (3 Moos. 19:16-18)

Jumala on “laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja suuri armossa” (Ps. 103:8). Tätä meidän tulee heijastaa, koska Hän on meidän esikuvamme.

1 Piet. 2:21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,

Jumalan valtakunnan etiikkaan ja sen kansalaisen ja Jumalan lapsen luonteeseen ja käytökseen kuuluu olennaisesti, että annetaan anteeksi: ei pidetä mielessä menneitä ikävyyksiä ja loukkauksia vaan pyritään säilyttämään sopu ja kärsitään toisten heikkouksia (Kol. 3:13).  

“Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden". (1 Piet. 4:8)
Pietari todennäköisesti viittaa tässä Sananlaskuun 10:12: “Viha virittää riitoja, mutta rakkaus peittää rikkomukset kaikki.”

1 Kor. 13:5-7:ssa Paavali sanoo rakkaudesta kuuluisat sanansa:
”Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.”

 

Miten anteeksiantamattomuus vaikuttaa jumalasuhteeseen?

Mutta entä jos kova, anteeksiantamaton mielenlaatu saa meissä vallan?  Laupeudettomuus tarkoittaa, että valitsemme sen, mikä on ihmisen mielen mukaista, ei Kristuksen. Anteeksiantamattomuudella, kiivaudella, katkeruudella ja vihalla ja muulla väärällä mielenlaadulla murehdutamme Pyhän Hengen, vaikka olisimmekin uskossa ja Jumalan lapsia. Meidän ja Taivaallisen Isän välille tulee jotakin, mitä ei ole selvitetty - samaan tapaan kuin jokin asia voi painaa maallisen isän ja lapsen välillä.

Ef. 4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
31 Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
32 Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

Jumalasuhteemme kärsii siitä, että asetumme toisten ihmisten tuomariksi, koska se merkitsee Jumalalle kuuluvan aseman ottamista. Asettuessemme Jumalan rooliin viemme Häneltä kunniaa. Toimimme Jumalan säätämystä vastaan, eikä siinä ole siunausta.

Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? Jaak. 4:12

Kun toimimme toisten tuomareina ja päätämme, ettemme päästä lähimmäistämme jostakin rikkomuksesta antamalla hänelle anteeksi, se kääntyy myös itseämme vastaan, koska itsekin olemme vajavaisia ja tavalla tai toisella syyllistymme samoihin tekoihin:

Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. (Room. 2:1.)

 

Miten voi antaa anteeksi jotain anteeksiantamatonta?

Kysyjä tämän artikkelin alussa oli lukenut kirjan, jossa opetettiin, että hirmuteotkin on annettava sydämestä anteeksi, että itse saisimme Jumalalta syntimme anteeksi. Kuten edellä jo todettiin, oma pelastuksemme ei riipu siitä, missä määrin pystymme pääsemään yli kokemastamme pahuudesta, joka on kohdistunut itseemme tai läheisiimme.  Jeesus siitä huolimatta opettaa seuraajilleen ihmisluonnolle vaikeasti vastaanotettavaa sanomaa vihollisten rakastamisesta.

"Jeesus opettaa Vuorisaarnassa, että meidän tulee paitsi rakastaa vihollisiamme, myös siunata heitä. Eikä hänen opetuksensa jäänyt pelkästään tähän saarnaan. Kun hänet ristiinnaulittiin, ei voinut erehtyä hänen säälistään ja rakkaudestaan tuomitsijoitaan kohtaan: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.” Hän teki niin kuin opetti. Niin teki myös Stefanus, ensimmäinen kristitty marttyyri, joka rukoili samaan tapaan, kun häntä kivitettiin kuoliaaksi: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" (Arnold, Why Forgive?)

Stefanus ei halunnut toimia toisten tuomarina, vaikka hänellä olisi ollut siihen aihetta, vaan hän lähti ajasta ikuisuuteen jättäen jälkeensä voimakkaan todistuksen Mestarinsa mielenlaadusta, Jumalan rakkaudesta ja Pyhän Hengen muuttavasta voimasta.

”Todellinen anteeksiantamus on sitä, että voidaan katsoa suoraan kohti syntiä ja tekoa, jota ei voi mitenkään puolustella tai lieventää, nähdä se kaikessa hirvittävyydessään, pahuudessaan, likaisuudessaan ja tarkoituksellisessa julmuudessaan - mutta silti pystyä omalta osaltaa näkemään  asia sovitettuna. Tätä ja vain tätä on anteeksiantamus.” (Arnold)

”Anteeksiantamus ei tarkoita sitä, ettei meillä enää ole tuskallisia ja kipeitä tunteita. Usein kipu jatkuu pitkään. Mutta voimme siitä huolimatta pyrkiä kohti  anteeksiantamusta ja lopulta antaa anteeksi.”
”Anteeksiantamus ei ole sitä, että vapautetaan väärin tehneet henkilöt vastuusta ja syyllisyydestä. Se, mitä he ovat tehneet, on väärin. Mutta me yksinkertaisesti päätämme, ettemme anna sen vaikuttaa kielteisesti itseemme ja suhteeseemme heihin.” (Peter Murphy)

Anteeksiantamuksen ja Jumalan rakkauden voima

Monet suunnatonta vääryyttä kärsineet ihmiset ovat osoittaneet sellaista rakkautta ja anteeksiantamusta, minkä vain Jumala voi antaa -  niin vainotut kristitty, surmatun lapsen vanhemmat kuin Lena, kadulta pelastunut tyttö, joka antoi anteeksi äidilleen ja isälleen kaikki kauheudet, mitä nämä olivat hänelle aiheuttaneet.

Lena eli alkoholistivanhempiensa kanssa Moskovan kaduilla. He yöpyivät rautatieasemilla ja kellareissa. Vanhemmat olivat vajonneet moraalisesti niin alas, että myivät alle kymmenvuotiasta tytärtään miehille vodkapullosta. Mission Possible -järjestön katupartio löysi Lenan ja pelasti hänet turvakotiin, jossa hän sai alkaa elää täysin toisenlaista elämää, kuuli Jumalan rakkaudesta ja tuli uskoon. Kodin työntekijät panivat merkille, että Lena jätti välillä aterioita väliin. Kun he kysyivät, mistä se johtui, Lena kertoi paastoavansa ja rukoilevansa vanhempiensa puolesta, että nämä tulisivat uskoon. Jumalan rakkaus oli vaikuttanut tässä tytössä hämmästyttävän, täydellisen anteeksiannon.

Pitäisikö rikolliselle antaa anteeksi?

Johann Arnold kertoo kirjassaan ”Why Forgive” monista äideistä ja isistä, jotka ovat menettäneet lapsensa ja kuitenkin pystyneet antamaan anteeksi.

Erään äidin seitsemänvuotias tytär kaapattiin ja surmattiin raa’asti. Äidin raivo ja murhe muuttuivat kuitenkin pian tietoisuudeksi siitä, että ankarinkaan murhaajalle annettu rangaistus ei toisi lasta takaisin. Ensin äiti koki, että anteeksiantaminen teon tekijälle olisi ikään kuin tyttären pettämistä, mutta vähitellen hänen sisimmässään vahvistui tietoisuus siitä, että anteeksianto olisi ainoa tapa, jolla hän voisi koskaan selvitä tästä menetyksestä. Kun teon tehnyt nuori mies saatiin kiinni, äiti pystyi jopa vilpittömästi rukoilemaan hänen puolestaan ja puhumaan hänen kanssaan. Äiti myös pyysi tuomioistuimelta murhaajalle lievempää rangaistusta ja psykiatrista hoitoa. ”Ymmärsin lopulta, että anteeksiantamus on perimmäistä oikeutta ja että todellisessa oikeudessa ei ole kysymys rankaisemisesta, vaan eheytymisestä ja paranemisesta”, äiti kertoi. Nämä kokemukset saivat hänet menemään mukaan ryhmään, joka sovittaa murhaajien ja uhrin perheenjäsenten välejä.

Voiko tämän äidin ajatusta, että “anteeksiantamus on perimmäistä oikeutta”, kuitenkaan soveltaa laajemmin yhteiskunnallisessa mielessä? Voiko itse asiassa edes sanoa, että anteeksiantamus on oikeutta -  ovathan armo ja oikeus keskenään vastakkaisia käsitteitä? - Syntien anteeksisaaminen Jumalan edessä, henkilökohtainen anteeksiantaminen toiselle ja rikosoikeudellinen vastuu yhteiskunnan edessä ovat eri asioita. Vaikka anteeksiantamus henkilökohtaisella tasolla mahdollistaa elämän jatkumisen kaikista raskaista kokemuksista huolimatta, kristillinen rakkaus ja anteeksiantamus eivät tarkoita sitä, että syylliset tulisi jättää ilman rangaistusta.

”Mitä Jeesus tekisi?”

Mitä Jeesus tekisi? on monen mielestä paras mittapuu oikeiden eettisten ratkaisujen tekemiselle. Tässä ajattelussa on kuitenkin se ongelma, että käsitykset siitä, miten Jeesus eri tilanteissa toimisi, perustuvat joskus inhimillisille mielikuville eivätkä raamatullisille totuuksille. Voidaan ajatella: ”Jeesus antaisi anteeksi ja vapauttaisi tämän tuomitun, joka itsekin oli uhri, hyväksikäytetty ja pienestä pitäen olosuhteiden pakosta ajautui tälle tielle.”

Gregory Koukl toteaa, että jos yhteiskunnan rikosoikeuteen aletaan soveltaa tätä argumenttia “Jeesus antaisi anteeksi”, sen perusteella pitäisi lopulta poistaa kaikki rangaistukset. Jos rikolliselle annetaan lievennetty tuomio sen perusteella, että Jeesus antaisi anteeksi, tämän lievennetynkin tuomion lieventämiseen tai peruuttamiseen sopisi sama peruste, “Jeesus antaisi anteeksi”. Se, mitä Herra Jeesus päättää taivaallisessa Jumalan tuomioistuimessa syntien anteeksiantamisesta, ei määrittele sitä, mitä yhteiskunnallisen oikeuden pitäisi tehdä maallisessa oikeudessa. - Vaikka rikollinen olisi saanut syntinsä anteeksi tehtyään parannuksen Jumalan edessä ja turvattuaan Jeesuksen ristintyöhön, se ei vapauta häntä vastuusta ja tekojensa seurauksista ihmisten edessä (Norman Geisler, Christian Ethics: Contemporary Issues and Options, s. 203)

Jumala on yhteiskunnassa delegoinut ihmiselle valtaa hallita ja tuomita, jotta ihmisten yhteiselämä ylipäätänsä olisi mahdollista. Yhteiskunnassa on toteutettava oikeutta, mutta oikeudenkäytön on aina heijastettava Jumalan luonnetta - Hänen, jolta tämä valta on peräisin ja joka viimekädessä on ihmiskunnan ja jokaisen yksilöihmisen tuomari.

Vanhurskas Jumala on yhtä aikaa armollinen ja oikeudenmukainen, mitä voi kuvata sanalla”oikeamielinen”. Yhteiskunta, joka jakaa armoa kaikille ja tekee syyllisestä syyttömän, ei ole oikeamielienen. Yhteiskunta, joka jakaa kohtuutonta oikeutta ja lukee lakia siten, että uhrista tehdään syyllinen, ei myöskään ole oikeamielinen. Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta (oikeutta), Joh. 1:14. Jumala tekee aina oikeita ja oikeamielisiä ratkaisuja - ja Hän on meidän esikuvamme.

 

3. Kun on kysymys väärän teon ojentamisesta ja seurakuntakurista, tarvitaan katumusta, anteeksipyyntöä ja parannuksentekoa, jotta uskovien välinen yhteys voidaan korjata.

Joskus tulee asioita, joita ei voi ”peittää rakkaudella” vaan jotka on selvitettävä ja korjattava. Todelliseen rakkauteen kuuluu myös toisen ojentaminen, että tämä välttyisi pahoilta seurauksilta eikä myöskään kannustaisi muita vääriin tekoihin.

Anteeksiantava ja armollinen mieli ei tarkoita rikkomuksen vähättelyä tai sen suvaitsemista tai sitä, että kaikesta huolimatta yritetään viljellä myönteisiä ajatuksia väärin toimineesta henkilöstä ja toivoa parasta, joskus jopa oman turvallisuuden, terveyden tai henkisen tasapainon kustannuksella. Kun sanotaan, että rakkaus peittää syntien paljouden, uskoo kaiken ja kärsii kaiken, se ei merkitse, että rikkomuksista ei pidä huomauttaa tai että väärintekijää ei pidä ojentaa.

”Anteeksiantamus on kristillisen elämän perushyve, mutta anteeksiantamus ei ole sama asia kuin välinpitämättömyys. Kun Jumala antaa anteeksi ihmisten synnit, tästä anteeksiantamuksesta on maksettu erittäin kallis hinta - Jumalan Pojan ristinkuolema. Jos syntiin ei suhtauduta vakavasti, se tarkoittaa, ettei Kristuksen ristinkuolemaan suhtauduta vakavasti. Olemme tilivelvollisia Jumalalle, mutta tilivelvollisuutta on myös ihmisten kesken.” (Kyle D. Feddler, Exploring Christian Ethics: Biblical Foundations for Morality, loc. 1978).

Matt 18:15-17 (joka edeltää palvelijavertausta) puhuu siitä, kuinka asiat pyritään sopimaan väärin tehneen henkilön kanssa, ensin yksityisesti, sitten pienessä piirissä ja tarvittaessa seurakunnassa. Tarkoituksena on, että väärintehnyt uskova voidaan nöyrässä ja sovittavassa hengessä johtaa parannuksentekoon ja rikkoutuneet suhteet saada korjatuksi.

Matt 18:15. Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
16. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.

Samaan asiaan liittyy 1 Kor. koko luku 5, jossa Paavali kirjiottaa seurakunnan sisällä olevien henkilöiden väärien tekojen käsittelystä:  

2 Kor. 5:9. Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10. en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13. Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

Kun väärin toiminut seurakuntalainen tunnustaa asian, pyytää anteeksi ja tekee parannuksen, asia annetaan anteeksi ja keskinäiset suhteet voivat tervehtyä.

Elämässä, myös seurakuntaelämässä, on joskus moraalisia konfliktitilanteita, joissa kaikki ratkaisut ovat vääriä - teki mitä hyvänsä tai oli tekemättä. Asian selvittämisestä saattaa tulla vahinkoa, samoin kuin sen selvittämättä jättämisestä. Tällöin periaatteena on, että valitaan se vaihtoehto, joka johtaa korkeampaan hyvään.   

 

Kuinka monta kertaa pitää antaa uusi mahdollisuus? 
Mitä tarkoittaa ”syntien unohtaminen”?

Tämän artikkelin alussa siteeratussa kysymyksissä eräs henkilö sanoi ylläpitävänsä mielessään ”mustaa listaa” ihmisistä, jotka menettelyllään ovat aiheuttaneet sen, ettei hän enää pysty luottamaan heihin. Hän pohti, onko tämä kuitenkin hänen osaltaan anteeksiantamattomuutta ja pitäisikö hänen antaa heille uusi mahdollisuus. Kun Jeesus sanoi, että katuvalle pitää antaa anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa, siis rajattomasti, tarkoittiko Hän, että aina pitää antaa väärin tehneelle ”uusi mahdollisuus”?

Paavalin kirjeestä Timoteukselle käy ilmi, että hänelläkin oli tietynlainen ”lista” epäluotettavista henkilöistä, vaikka hän olikin antanut näille anteeksi.

2 Tim. 4:10 Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan.
Luukas yksin on minun kanssani --

14 Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.
15 Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän sanojamme.
16 Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut; älköön sitä heille syyksi luettako.
17 Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta.

Paavali siis muisti seppä Aleksanderin tekemät teot ja varoitti Timoteustakin luottamasta tähän. On ilmeistä, ettei Paavali enää olisi antanut Aleksanderille ”uutta mahdollisuutta” uskoen, että tämä on vastoin aiempia toimiaan nyt muuttanut tapansa. Paavali ei kuitenkaan etsinyt Aleksanderille rangaistusta, vaan oli jättänyt tämän Herran tuomittavaksi (jae 1) - hän oli antanut kaiken anteeksi.

Samassa yhteydessä Paavali muistelee myös, kuinka Deemas ja Kreskes olivat jättäneet hänet. Hänet oli jätetty yksin myös silloin, kun hän oli ollut kuulusteltavana vangitsemisensa yhteydessä,  ja hän oli joutunut pettymään tovereihinisa. Paavali oli kuitenkin antenut heille anteeksi, sanoihan hän ”älköön sitä heille syyksi luettako”. Herra oli joka tapauksessa ollut hänen kanssaan ja pelastanut hänet. Mutta luottiko hän enää näihin henkilöihin?

Kun annamme toisille anteeksi, ”unohdamme” heidän tekonsa siinä mielessä, ettemme toivo niille rangaistusta emmekä palaa niihin ajatuksissamme katkerassa, syyttävässä mielessä. Jumala ”hautaa syntimme meren syvyyteen” julistaessaan meidät syyttömiksi Jeesuksen uhrityön perusteella.

Miika 7:19 Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.

Teot unohdetaan ja pyyhitään pois juridisessa, oikeudellisessa, mielessä, mutta tämä raamatunpaikka ei tarkoita kirjaimellisesti, että ne poistuisivat Jumalan tiedosta. Eihän Hän voisi olla kaikkitietävä, jos Hän ei enää tietäisi tiettyjä tosiasioita, tekoja ja historian tapahtumia.  

Samoin jos meillä on normaalisti toimiva muisti, emme toki pysty pyyhkimään siitä pois menneitä tapahtumia ja toisten tekemiä tekoja. Kuten Paavali , vaikka hän olikin antanut anteeksi, mekin teemme johtopäätöksiä epäluotettaviksi osoittautuneiden henkilöiden teoista ja suhtaudumme heihin jatkossa varauksellisesti uusien ongelmien välttämiseksi.

Samasta syystä - seurakuntalaisten turvaksi - Paavali varoittaa filippiläisiä harhaopettajia ja käyttää voimakkaita ilmaisuja:

Fil. 3:1-2 Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyll ästytä, ja teille se on turvaksi.Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä--

Paavali arvioi tässä sekä väärää opetusta että vääriä opettajia. Kun Jeesus sanoi ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” (Matt. 7:1), hän ei tarkoittanut, ettei asioista tai ihmisistä pitäisi esittää totuudellisuus- tai moraalisia arvioita, vaan että meidän tulee arvioida samalla mittapuulla myös itseämme. (Tästä asiasta tarkemmin tässä artikkelissa.)

 

Anteeksiantamus: sovinnonteko jumalasuhteessa, ihmissuhteissa ja seurakunnassa

Anteeksianto johtaa suhteiden eheytymiseen. Aina se ei kuitenkaan tapahdu nopeasti.  

“Anteeksianto ei merkitse sitä, että suhde aina palautuisi alkuperäiseen tilannsa. Jos kysymyksessä on lievempi teko, se voi olla mahdollista, mutta vakavamman  teon jälkeen luottamuksen palautuminen voi vaatia pitemmän ajan, jopa vuosia. Anteeksiantamisesta alkaa parantumisen prosessi.” (Peter Murphy)

Paavali kirjoitti korittolaisille, että Jumala on antanut uskoville sovituksen viran ja sanan. Tämä sovituksen sana koski ensinnäkin mahdollisuutta saada synnit anteeksi ja pelastua:

2 Kor. 5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

Sovinnon sana koski myös ihmisten välisiä ja seurakunnan sisäisiä suhteita, mistä Paavali kirjoitti erityisen paljon Korinton seurakunnalle. Hänen mukaansa oli tärkeää, että aiheellisen seurakuntakurin kohteeksi joutunut henkilökin pääsisi takaisin toisten yhteyteen ja kokisi saaneensa anteeksi ja asian tulleen sovitetuksi:

2 Kor. 2:5 Mutta jos eräs on tuottanut murhetta, ei hän ole tuottanut murhetta minulle, vaan teille kaikille, jossakin määrin, etten liikaa sanoisi.
6 Semmoiselle riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut;
7 niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen.
8 Sentähden minä kehoitan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan;
9 sillä sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset.
10 Mutta kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut-jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa - sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä,

Sovun, sovinnon, rakkauden ja rauhan tulee olla Jumalan seurakunnan ominaispiirteitä, jotta se heijastaisi rakkauden ja rauhan Jumalan luonnetta. Paavali sanoo 2 Korinttolaiskirjeen lopuksi:

(2 Kor. 13:11) Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

_____________

LÄHTEET

Arnold, Johann Christoph,, Why Forgive? Kindle edition. The Plough Publishing House, 2012
Feddler, Kyle D. Exploring Christian Ethics: Biblical Foundations for Morality  Kindle Edition. 2006.
Geisler, Norman L.,  Christian Ethics: Contemporary Issues and Options. Kindle Edition. Baker Academic. 1989
Heck, Doug: Christian Forgiveness  http://www.grace4u.org/Topical/Christian Forgiveness_DH.htm
Koukl, Gregory, But Jesus Would Forgive, http://www.str.org/quickthoughts/but-jesus-would-forgive#.UwbbvM6Gd_Y
Murphy, Peter, The Power of Forgiveness. The Campaign for Love and Forgiveness: Fetzer Insitute.  http://www.thepowerofforgiveness.com/pdf/Forgiving_oneself.pdf
Packer, J. I. , Concise Theology: A Guide to Historic Christian Beliefs.Wheaton, IL: Tyndale House, 1913
Plummer, Alfred,  An exegetical commentary on the Gospel according to S. Matthew. London, 1910: Elliot Stock. Classic reprint
.www.jesusplusnothing.com/questions/forgiveness.htm