Ääneen rukoileminen ja sen tarkoitus
- ja miksi ääneen rukoileminen on monelle vaikeaa.


 

Ääneen rukoileminen seurakunnassa tai ryhmässä on monelle ongelma

Se, että uskovat kokoontuessaan eri tavoin yhteen rukoilevat yhdessä siten, että yksi tai useampi rukoilee ääneen, on tavallinen käytäntö. Kaikille ääneen rukoileminen ei kuitenkaan ole ongelmaton asia, vaan sen vaikeus voi jopa vaikuttaa heidän osallistumiseensa seurakunnan joihinkin toimintamuotoihin. Rukoustilanteisiin liittyvä kiusaantuminen siitä, että heidän odotetaan toimivan itselleen epäaidolla tai vaikealla tavalla, johtaa nämä henkilöt pohtimaan seuraavia, todellisuudessa esitettyjä kysymyksiä:

Kuinka on - voiko kaikilta uskovilta edellyttää, että he ovat erilaisissa tilanteissa valmiita tai halukkaita rukoilemaan ääneen? Millaisista näkökulmista näiden kysymysten heijastamaa ongelmaa voi tarkastella, ja miten niihin voi vastata?

 

Sanaton rukous ja äänetön rukous - kaksi eri asiaa

Aluksi on tärkeää tehdä ero äänettömän, ajatuksissa lausutun rukouksen ja toisaalta sanattoman rukouksen välillä. Sanaton viestintä on kommunikointia katseiden, liikkeiden, asentojen, toimintojen ja symbolisten eleiden välityksellä: käden ojentaminen kerjätessä, oven näyttäminen toiselle, hyssyttely toisen hiljentämiseksi, jne. Sanatonta viestintää voimme käyttää myös rukouksessa ja ylistyksessä ja kertoa Jumalalle ajatuksiamme ja tuntemuksiamme eleillä. Käden nosto ylistykseen seurakunnan keskellä on paitsi ilmaisua Jumalan edessä, myös merkki muille: ”Minä annan kunnian Jumalalle.”

Mutta voiko sanaton ele olla koko rukous? Kyllä se joissakin tilanteissa voi olla sitä.  Eleet ja teot voivat ilmaista esim. kiitollisuutta Jumalalle tai katumusta.

Luuk. 7:44 Ja naiseen kääntyen Jeesus sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.

Tuskansa voi vuodattaa Jumalalle ilman sanojakin, kuten psalminkirjoittaja, jonka murhe oli niin suuri, ettei hän voinut puhua:

Ps. 77:2 Ahdistukseni aikana minä etsin Herraa; minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli.
3 Minä muistan Jumalaa ja huokaan; minä tutkistelen, ja minun henkeni nääntyy. Sela.
4 Sinä pidät minun silmäni valveilla; minä olen niin levoton, etten voi puhua.

On kuitenkin selvää, ettei sanaton kommunikointi voi korvata koko rukousta. Ilman kieltä voi ilmaista merkityksiä vain erittäin rajoitetusti. Ilman puhetta ei voi myöskään ilmaista niitä merkityksiä ja vivahteita, jotka voivat liittyä vain sanalliseen ilmaisuun: painotus, äänenkorkeus, nopeus, äänenvoimakkuus. Ylistyksen, kiitoksen, ajatusten ja pyyntöjen täysipainoinen ilmaisu Jumalalle edellyttää sanoja. 

Kun Daavid sanoo ”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri.” (Ps. 141:2) kysymyksessä on heprealaiselle runoudelle tyypillinen saman ajatuksen toisto (synonyyminen parallelismi). Kummassakin säkeessä puhutaan samasta asiasta eri sanoin. Käden kohottaminen rukoukseen liittyvänä eleenä on kielikuva, jossa osa edustaa kokonaisuutta. Kätten kohottaminen siis edustaa koko rukousta, mutta jae ei tarkoita, että kätten kohottaminen olisi koko rukous tai korvaisi sanallisen rukouksen. 

Rukouksessa on siis ennen kaikkea kysymys sanallisesta kommunikoinnista. Rukous on enemmän kuin ajattelua tai jostakin asiasta huolehtimista tai sen murehtimista Jumalan edessä.

”Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra” Daavid sanoo Psalmissa 19:14 ja ”Jumala, kuule minun rukoukseni, ota korviisi minun suuni sanat.” (Ps. 54:2)

 

Julkinen ja yksityinen rukous

Toiseksi on tärkeää tehdä ero julkisen (yhteisen) ja yksityisen rukouksen välillä, koska  ääneen rukoilemisen ongelma liittyy ennen kaikkea julkiseen rukoukseen seurakunnassa ja ryhmissä. Ääneen rukoileminen yksityisessä tilanteessa tuskin on kenellekään periaatteellisesti ongelmallista.

Puheeseen liittyviä vivahteita voi melko pitkälle ilmaista kuiskaamallakin, siis ”rukoilla äänettömästi puhumalla”. Luontevinta on kuitenkin ilmaista näitä vivahteita puhumalla ääneen tai hiljaisella äänellä Jumalallekin yksityisestikin, kun tilanne ja ympäristö sen sallivat.

Hannan äänetöntä rukousta on esitetty esimerkkinä siitä, että ääneen rukoileminen ei ole välttämätöntä. On kuitenkin tärkeää huomata, että Hannan tapauksessa kysymys ei ollut julkisesta vaan yksityisestä rukouksesta. Vaikka temppelissä olikin muita, hän rukoili henkilökohtaista asiaa yksityisesti. Hänen tarkoituksensa ei edes ollut, että kukaan ihminen sen kuulisi. ”Hanna puhui sydämessänsä ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, mutta ääntä häneltä ei kuulunut.” (1 Sam. 1:13)

Daavid rukoili ääneen luolassa, todennäköisesti yksinään:
Ps. 142:1-2 Daavidin mietevirsi, hänen ollessaan luolassa; rukous. Minä korotan ääneni ja huudan Herraa, minä korotan ääneni ja rukoilen Herralta armoa.

Aasaf korotti äänensä yöllä rukoukseen:
Ps. 77:1-2 Veisuunjohtajalle; Jedutunin tapaan; Aasafin virsi. Minä korotan ääneni Jumalan puoleen ja huudan; minä korotan ääneni Jumalan puoleen, että hän minua kuulisi. Ahdistukseni aikana minä etsin Herraa; minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli.

Lähtökohta yhteisessäkin rukouksessa, kuten kaikessa seurakunnan toiminnassa on toki se, että ketään ei tule painostaa tai pyytää tekemään jotain vastoin tahtoaan, tuntemuksiaan tai valmiuksiaan. Seurakunnan tulee olla paikka, jossa koetaan rakentumista, rauhaa, siunausta ja Hengen vapautta. Samoin myös yhteisessä rukouksessa jokaisella tulee olla vapaus olla hiljaa Herransa edessä tai korottaa äänensä oman persoonansa ja hengellisen tilansa mukaisesti samaan tapaan kuin yksityisessäkin rukouksessa. Aina eivät henkiset tai hengelliset voimavarat riitä tai mielentila ole sopiva rukoilemiseen toisten edessä.

Sitä, että jotakuta sielunhoidollisesti korrektilla tavalla rohkaistaan tutkimaan ja kehittämään itseään rukouksen alueella siten, että hän eri tilanteissa pystyisi myös rukoilemaan ääneen toisten rakennukseksi, ei kuitenkaan voi rinnastaa painostukseen. Tässä artikkelissa tulee esiin näkökohtia, joista voi olla hyötyä niin itsensä tutkimisessa kuin toisten rohkaisussa yhteisen rukouksen alueella.

Yhteisellä rukouksella on tiettyjä tarkoituksia, joissa ääneen rukoilu on olennaista ja joita käsitellään seuraavassa:

 

Yhteisen rukouksen tarkoitus

Jotta ääneen lausutun rukouksen merkityksen voi tiedostaa, on olennaista ensin tuntea yhteisen rukouksen erilaiset tarkoitukset. Yhteinen rukoushan ei tarkoita sitä, että kaikki kokoontuvat samaan tilaan rukoilemaan kukin omia asioitaan. Sen varsinainen tarkoitus on, että rukoillaan ja ilmaistaan yhdessä samoja, yhteisiä asioita. (Tämä ei  kuitenkaan tarkoita sitä, että henkilökohtainen rukous ryhmätilanteessa olisi kokonaan poissuljettu. Esim. luostareissa ja retriiteissä on rukoushetkiä, joihin kaikki tulevat mukaan, ja hiljaisuuden vallitessa kukin rukoilee henkilökohtaisesta Jumalan edessä.) Pääsääntöisesti kuitenkin yhteisen rukouksen ja yhteentulon tarkoituksena on, että

Niin Vanha kuin Uusi testamentti sisältävät useita esimerkkejä yhteisistä ääneen lausutuista rukouksista. Jos rukousta ei näissä tilanteissa olisi esitetty ääneen, se hengellinen, profeetallinen ja myös opetuksellinen ja tiedollinen merkitys, joka sillä oli Jumalan kansalle ja yksilöihmisille, ei olisi toteutunut. Rukous on toki suunnattu Jumalalle, mutta ääneen rukouksella johdatetaan seurakuntalaiset olemaan siinä mukana ja ilmaisemaan Jumalalle yhteisiä tarpeita ja tuntoja yhtenä seurakuntaruumiina. Yhteinen, kollektiivinen rukous on ilmaistava ääneen, jotta sen tarkoitus toteutuisi.

Yhteinen ylistys ja kiitos:

Yhteisessä ylistyksessä ja kiitoksessa seurakunta ilmaisee Jumalalle yksimielisen kunnioituksensa ja arvostuksensa, ylistäen Jumalaa Hänen ominaisuuksistaan ja kiittäen Hänen teoistaan ja siunauksistaan.

 Ps. 135:1-2 Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä. Ylistäkää, te Herran palvelijat, jotka seisotte Herran huoneessa, meidän Jumalamme huoneen esikartanoissa

Apt. 2:46-47 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa.

Room. 15:5-6 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.

Kun Paavali opettaa korinttilaisille kielilläpuhumisesta seurakunnassa, se liittyy osittain yhteiseen ylistykseen: Vaikka kielillä esiintuotu ylistys on hyvää, toiset eivät ymmärrä sitä. Jotta yhteinen, Jumalalle suunnattu ylistys toteutuisi ja rakentaisi kaikkia ja kaikki voisivat siihen yhtyä, viesti on tuotava esiin ymmärrettävästi. Perusedellytys ymmärrettävyydelle on se, että puhe on kuultavissa. Yhtenen sanallista ylistystä ei voi siis perustua äänettömälle rukoukselle.

1 Kor. 14:14 Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön. 15 Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni. 16 Sillä jos ylistät Jumalaa hengessä, kuinka oppimattoman paikalla istuva saattaa sanoa "amen" sinun kiitokseesi? Eihän hän ymmärrä, mitä sanot. 17 Sinä kyllä kiität hyvin, mutta toinen ei siitä rakennu.

Rukous toisten puolesta

Kun rukoilemme toisten ihmisten puolesta niin, että he ovat läsnä rukoustilanteessa, on olennaista sanoa rukous ääneen. Olisi erikoista asettaa kädet toisen päälle ja sanoa: ”Nyt rukoilen puolestasi”,  ja rukoilla sitten vain ajatuksissaan. Toiselle ei välittyisi tietoa rukouksen sisällöstä ja siitä, miten hänen asiansa esitetään Jumalalle. Kun Ananias rukoili Paavalin puolesta (Apt. 9), hän asetti molemmat kätensä tämän päälle ja puhui ääneen. Paavali kertoo:

Apt. 22:12-23: Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää, tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen'. Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen.

Yhteiset rukousasiat ja yhteiset askelien ottaminen

Jos rukouskokouksessa kaikki olisivat hiljaa, olisi vaikeampi ottaa yhteisiä askeleita hengen maailmassa ja kantaa yhteisiä rukousaiheita. Apt. 4:24-30 kertoo, kuinka uskovat korottivat äänensä ja rukoilivat yhdessä:

Apt. 4:24 Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on! -- 27 Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, -- 29 Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; 30 ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."

Apostolien tekojen 20 luvussa Paavali piti Miletossa Efeson vanhimmille ikimuistoisen, koskettavan puheen, jossa hän myös toi esiin, etteivät he enää tapaisi toisiaan.  Hän sanoi mm:

Apt. 20:31"Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. 32. Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinenrakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa."

Tämän sanottuaan Paavali polvistui ja rukoili kaikkien heidän kanssansa, ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä (jakeet 36-37). On vaikeaa kuvitella, että he olisivat kaikki rukoilleet äänettömästi. Tällaisissa tilanteissa on olennaista, että yhteinen kokemus, yhteinen tunne ja tuska, samoin kuin yhteinen tarve Jumalan varjeluksesta ja huolenpidosta ilmaistaan ääneen suullisesti.

Yhteinen, julkinen rukous kohdistuu aina Jumalaan, kuten jo todettiin, mutta se lausutaan ääneen, jotta toiset voivat yhtyä siihen ja jotta kaikki voivat rukoilla yhteisestä sopimuksesta samaa asiaa. Se myös ilmaisee, millaisia askeleita rukoileva yhteisö on ottamassa yhdessä. Hyvä esimerkki on katumus- ja parannuksentekorukous, johon Nehemia johdatti kansan:

Neh. 9:1-3 Mutta saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoten, säkit yllä ja multaa pään päällä Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset.
Sitten he nousivat seisomaan, kukin paikallansa, ja heille luettiin Herran, heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännes päivää; ja toisen neljänneksen aikana he tunnustivat syntinsä ja kumartaen rukoilivat Herraa, Jumalaansa.

Ennen kuin tunnustettiin kansan synnit ja tehtiin yhdessä parannusta,  Nehemia ja leeviläiset olivat johtaneet kansan yhteiseen ylistykseen ja kiitokseen, joka, kuten edellä tuli esiin, on yksi yhteisen rukouksen tarkoituksista:

Neh. 9:5-15 "Nouskaa ja kiittäkää Herraa, Jumalaanne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kiitettäköön sinun kunniallista nimeäsi, joka on korotettu yli kaiken kiitoksen ja ylistyksen--"

On olennaista, että tällainen kollektiivinen rukous johdetaan ääneen, ja rukouksen johtaja edustaa kaikkien muiden hengellistä ojentautumista ja päätöksiä, joihin muut yhtyvät omalla rukouksellaan.

Samoin kun ryhmällä tai seurakunnalla on yhteisiä pyyntöjä, joiden puolesta rukoillaan, joku johtaa rukouksen ja ilmaisee asian Jumalalle toisten puolesta

Apt. 1:24 Ja he rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta sinä olet valinnut."

 

Yksityishenkilöiden rukouksia, jotka on lausuttu ääneen muiden kuullen

Raamatussa on monia esimerkkejä myös yksityisten henkilöiden ääneen, muiden kuullen lausutuista rukouksista. Ne ovat täyttäneet kuulijoiden kannalta erilaisia tarkoitusperiä ja merkityksiä, mm. seuraavia:  

Tiedon välitys ja opetus

Merkittävin näistä rukouksista on Jeesuksen pitkä rukous Joh. 17:ssa,  joka tunnetaan hänen jäähyväisrukouksenaan tai ylimmäispapillisena rukouksena. Se sisältää paitsi tilannekohtaista tietoa siitä, mitä Jeesukselle oli tapahtumassa ja mitä nämä tapahtumat merkitsivät, myös merkittävää tietoa ja kuvausta mm. Jeesuksen asemasta, suhteesta Isään, Jumalan kunniasta ja olemuksesta, hänen tehtävästään ja luonteestaan, uskovien yhteydestä. Rukous opetuslasten puolesta välittää tietoa uskovien elämästä maailmassa ja tavasta, jolla Jumala auttaa omiaan.

Henkilökohtainen pyhä hetki, johon ulkopuoliset pääsevät mukaan ja oppivat Jumalasta ja Hänen palvelemisestaan

Jeesus Getsemanessa sanoi kolmasti samat tuskaisat sanat: Matt. 26:39 Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä".-- 44 Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan.

Stefanus, rukoili kivittäjiensä puolesta heijastaen samaa anteeksiantavaa ja rakastavaa mielenlaatua kuin Jeesus ristillä. Paikallaolijat todistivat myös, kuinka tämä ensimmäinen marttyyri puhutteli Herraansa viimeisinä hetkinään tuoden loppuun asti kunniaa Jumalalle paitsi elämänsä, myös kuolemansa kautta:
Apt. 7:59
. Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!" 60. Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.

Paavali ja Silas rukoilivat ja ylistivät Jumalaa vankilassa, mikä oli todistus Jumalan voimasta toisille vangeille, samoin kuin sitä seuraavat ihmeelliset tapahtumat:
Apt. 16:25 Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.

Jumalan puolesta puhuminen

Apt. 9:40 Mutta Pietari toimitti kaikki ulos ja laskeutui polvilleen ja rukoili; ja hän kääntyi ruumiin puoleen ja sanoi: "Tabita, nouse ylös!" Niin tämä avasi silmänsä, ja nähdessään Pietarin hän nousi istumaan. - Tämä on Pietarin omaa kertomaa, koska paikalla ei ollut muita. Hän oli ensin rukoillut Jumalaa, ja sen jälkeen käskenyt ääneen kuollutta, joka ei varmasti pystynyt kuulemaan. Pietari oli rukouksensa yhteydessä Jumalan edustajana puhunut käskysanan Jumalan puolesta kuolleelle, ja Jumala palautti tämän elämään. (Tästä aiheesta lisää tässä)

 

Mutta pitääkö kaikkien palvella ja toimia samalla tavalla?
Entä jos minulla ei ole armoitusta rukoilla ääneen?

Mietittäessä sitä, onko ääneen rukoileminen kaikille tarkoitettu tehtävä, sitä on rinnastettu 1 Kor. 12:4-13:ssa lueteltuihin armoituksiin ja lahjoihin, joista Paavali sanoo, että niitä ei ole annettu samalla tavoin kaikille. On kuitenkin vaikea osoittaa perusteluja sen tueksi, että ääneen rukoileminen olisi vain joillekin annettu tehtävä tai armoitus.   

Kuten edellä näimme, ääneen rukoileminen täyttää hengellisen elämän ja Jumalan palvelemisen kannalta olennaisia tarkoitusperiä, joista suurin osa on sellaisia, että ne kuuluvat kaikille, esim. Jumalan ylistäminen ja kiittäminen, toisten puolesta rukoileminen (Jaak. 5:16, 1 Tim. 2:1-8). On ilmeistä, että Raamatun kehotukset rukoilla koskevat kaikkia uskovia.

1 Kor. 12. lukua ei voi soveltaa ääneen rukoilemiseen, koska Paavali puhuu tässä yhteydessä selvästi Pyhän Hengen antamista yliluonnollisista, hengellisitä valtuuksista ja erityisesti siitä yhteisestä hyödystä, mikä niistä on tarkoitettu tulevan seurakunnalle. Tämänhän hän sanoo armolahjalistan alussa todetessaan jakeessa 7, että seuraavassa hän käsittelee yhteistä hyötyä. (Tällä perusteella voidaan erottaa esim. henkilökohtaiseksi rakentumiseksi tapahtuva kielilläpuhuminen ja profeetallinen kielilläpuhuminen seurakunnassa.) Rukous toki ei ole samassa mielessä hengellinen yliluonnollinen armoitus, vaan jokaisen uskovan hengellisen elämän perustoiminto.

Rukouksen alueella voidaan myös selvästi osoittaa ne alueet, jotka koituvat toisaalta henkilökohtaiseksi ja toisaalta toisten hyödyksi (esirukous). Ja jos tätä 1 Korinttilaiskirjeen yhteisen hyödyn näkökulmaa sovelletaan rukoukseen, se päinvastoin tukee ääneen rukoilemista toisten rakennukseksi ja yhteiseksi hyödyksi.

 

Syyt ääneen rukoilemisen vaikeuteen voivat liittyä yksilöön tai yhteisöön

Rukoilijaan itseensä liittyvät syyt

Arkuus:

Ääneen rukoilemisen vaikeus voi johtua luonteen arkuudesta tai vastauskoontulleen kokemattomuudesta tällä alueella. Luonteen arkuuteen ja pelokkuuteen voi olla monia syitä. Henkilö, joka on kasvanut ja elänyt hallitsevien ja kriittisten ihmisten ympäröimänä, vetäytyy helposti itseensä heikon itsetunnon tai epäonnistumisen pelon vuoksi. Kun on kysymys arasta luonteesta, se heijastuu muuhunkin toimintaan kuin ääneen rukoilemiseen.

Vääränlainen nöyryys:

Jotkut vetäytyvät syrjään niin rukous- kuin monissa muissa tilanteissa sen vuoksi, että kokevat näkyvän tai kuuluvan roolin ottamisen vääränlaiseksi itsensä esiintuomiseksi ja korottamiseksi. Pidättyvyys liiasta esilläolosta voikin olla joissakin tilanteissa korrektia tai muuten perusteltua. Mutta  ajatus siitä, että joku ei voisi korottaa ääntään kiittämään Jumalaa tai rukoilemaan toisten puolesta ja pyytämään heille Jumalan apua ja siunausta, koska on niin nöyrä, tuntuu epäjohdonmukaiselta.

Itsensäkehittämisen ja hengellisen kasvun laiminlyönti:

Aina vaikeus rukoilla ääneen ei kuitenkaan johdu luonteen arkuudesta. Sellaisetkin henkilöt, jotka muuten ovat puheliaita eivätkä lainkaan arkoja toisten seurassa, saattavat kokea ääneen rukoilun erittäin vaikeana. Samoin on henkilöitä, jotka ovat olleet jopa kymmeniä vuosia uskossa, mutta eivät kykene rukoilemaan ääneen tai halua tai osaa rukoilla edes ruokarukousta tai eivät rukoustilaisuudessa kykene lausumaan ääneen rukousta, jota ovat rukoilleet vuosien ajan.

Uskovan, joka kokee ääneen rukouksen vaikeana, on hyvä tutkia itseään: ”Onko syynä hiljaisuuteeni se, että jätän yhteisen rukouksen vastuunkannon muille enkä aiokaan kehittää itseäni ja kasvaa niillä alueilla, joilla minulla on heikkouksia? Ajattelenko: ’Miksi minun pitäisi korottaa ääneni, kun joku toinen, innokas ja halukas, voi tehdä sen, ja tehdä sen minua paremmin?’”

Syvempi hengellinen ongelma:

Joissakin tapauksissa kysymys saattaa olla myös syvemmästä hengellisestä ongelmasta. Onko tällä henkilöllä kenties joitakin uskontuloa edeltävästä elämästä juurensa juontavia siteitä, jotka estävät häntä vapaasti puhumasta ihmisten edessä ääneen ja kutsumaan Jeesusta rukouksessa Herrakseni? Eikö hän pysty leimautumaan ja sitoutumaan yhteisessä, julkisessa tilanteessa Jeesuksen nimeä kutsuvaksi, Jumalan tahdon toteutumista pyytäväksi rukoilijaksi?  Tähän kannattaa kiinnittää huomiota, jos tuntuu siltä, että jonkun on tavattoman vaikea avata suutaan ja tunnustaa Herran nimeä rukouksessa.

Halu välttää epäaitoutta

Ääneen rukoilemisen kanssa kamppailevan henkilön olisi hyödyllistä tutkiskella omalla kohdallaan seuraavia kysymyksiä:

”Onko minulla vain tapana toimia tietyllä tavalla? Olisiko ääneen rukoileminen minulle ’epäaitoa’ lähinnä siksi, että olen tottunut rukoilemaan hiljaa itsekseni ja minut tunnetaan sellaisena? Vai olisiko tästä tavasta poikkeaminen jotain täysin luonteeni, luontoni tai vakaumukseni vastaista samaan tapaan kuin esim. laulaminen karaokebaarissa Ruotsin-laivalla?”

Kun kysymys on rukoilemisesta - uskovalle ihmiselle rakkaasta ja tärkeästä asiasta, ja niiden samojen rukousten lausumisesta ääneen, joita hän lausuu yksityisestikin, se ei voi olla hänelle niin voimakkaasti luonteen ja luonnon vastaista, että se aiheuttaa ongelman.  

Yksityisen ja julkisen rukouksen tyylillä ja sanamuodoilla ei ole olennaista eroa, ne saattavat olla identtisiä eikä tarvitse noudattaa jotakin itselleen vierasta liturgista kaavaa. Siksi ei voi sanoa perustellusti, että arkojen tai hiljaistenkaan ihmisten ääneen rukoileminen olisi lähtökohtaisesti epäaitoa. Ei toki ole niin, että arka ihminen voi avata suunsa ryhmässä ainoastaan epäaidolla tavalla eikä mikään tapa puhua ääneen olisi hänelle aito.

Olennaista julkisen rukouksen aitouden kannalta on se, että tuodaan esiin asioita, jotka ovat tosia, ja sellaisella tavalla, mikä antaa oikean kuvan puhujasta ja hänen tarkoituksestaan. Jokainen voi tuoda vapaasti ja aidosti esiin oman epävarmuutensa ja jännityksensäkin. Muut kyllä yhtyvät totuudelliseen sisältöön ja aitoon ilmaisuun.

Joissakin tapauksissa ääneen rukoilemisen vaikeus voi kyllä johtua siitä, että rukoilijan henkilökohtainen yksityinen rukoustapansa ja ei ole sisällöltään ja kieleltään riittävän monipuolinen ja jäsennelty tuottamaan hänelle ilmaisuja, jotka olisivat hänellä valmiinä käytettäväksi myös muiden edessä rukoiltaessa. Hänellä ei ole rukouksia, joita soveltaa, tai kieltä, josta ammentaa - mikä ei silti tarkoita sitä, ettei hänellä olisi henkilökohtaista rukouselämää.

Syy epäaitouden tunteesen voi olla myös perusteltu: Rukoilija voi kokea oman ääneen rukoilunsa epäaidoksi siksi, ettei ääneen lausuttu, häneltä ehkä odotettu rukous antaisi hänen hengellisestä elämästään ja tilastaan totuudenmukaista kuvaa. Toimiemme ja myös rukoustemme tulee toki olla täysin aitoja. Raamatulliselle uskolle ja uskonelämälle on olennaista, että siinä on kysymyksessä suhde elävään, persoonalliseen Jumalaan, eivät jotkin muotomenot. Siksi sille on myös olennaista täydellinen totuudellisuus. - "Totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka" (Ps. 51:6). Tältä pohjalta toisen "painostamisella" rukoilemaan ääneen yhteisessä rukoustilanteessa, sikäli kun sitä tapahtuu, ei hengellisesti saavuteta mitään. Sillä saadaan aikaan mahdollisesti jopa enemmän negatiivista kuin positiivista vaikutusta, samoin kuin sillä käytännöllä, että rukoustilaisuudessa ihmiset laitetaan rukoilemaan toistensa puolesta ja jokainen joutuu tuomaan esiin jonkin oman rukousaiheen.

Aitous liittyy myös hengelliseen armoitukseen. Hengellisiä valtuuksia joko on tai niitä ei ole. Jos henkilö jäljittelee armoitusta tai toimii hengellisellä alueella epäaidosti, se tulee kyllä esiin. Se näkyy julkisessa rukouksessakin.  

Julkisessa rukouksessa otetaan kuulijat ja tilanne huomioon, mutta rukous ei saa silti kohdistua kuulijoihin. Julkisessa rukouksessakin rukoillaan Jumalaa eikä pyritä tekemään vaikutusta ihmisiin tai miellyttämään heitä esim. käyttämällä heidän suosimiaan sanamuotoja. - Joskus rukous myös tuntuu olevan ikään kuin saarnan jatke: rukoillessaan Jumalaa rukouksen johtaja tosiasiassa kohdistaa sanansa kuulijoille. Tämä on kuitenkin pikemminkin taitamattomuutta kuin epäaitoutta.

Ääneen esitetty rukous ei myöskään saa olla manipuloiva. Se ei saa olla tarkoitettu johtamaan toisten näkemyksiä tiettyyn suuntaan. Rukoustilanteissa kuulee joskus rukouksia, joihin kaikki eivät voi yhtyä, koska rukoilija rukoilee esim. jonkin seurakunnan ajankohtaisen ongelmakysymyksen puolesta oman mielipiteensä pohjalta - avoimesti tai vihjailevammin.
- Ääneen rukoilemiseen voi siis liittyä epäaitoutta ja epäselviä motiiveja, kuten kaikkeen Jumalan palvelukseen.

Jos uskova ei syystä tai toisesta kykene rukoilemaan ääneen toisen tai toisten edessä - siis aristelee, pelkää, ei halua tuoda itseään esiin, kokee osaamattomuutta tai ei halua kantaa vastuuta - häneltä jää kehittymättä monen kristillisen palvelutehtävän kannalta tärkeä valmius. Tällainen arkuus, tottumattomuus, taitamattomuus tai toimimattomuus, mistä se johtuukin, ei välttämättä ole kristitylle "hyve", jotain sellaista, mikä tulee hyväksyä ehdoitta tai mihin tulee pyrkiä.

Kun näillä henkilöillä ei ole kokemusta ääneen rukoilemisesta, he eivät pysty sielunhoitotilanteessa keskustelun lisäksi rukoilemaan toisen puolesta ja ilmaisemaan Jumalalle kollektiivista kiitosta ja kollektiivisia pyyntöjä, ja heidän on vaikea johtaa pienimuotoistakaan tilaisuutta ja siihen liittyvää rukousta kiusaantumatta. Se rajoittaa heidän toimintamahdollisuuksiaan niin yksilötasolla kuin seurakunnallisissa ryhmätilanteissa. He voisivat olla vielä suuremmaksi siunaukseksi seurakunnalle, jos äänen korottaminen rukoukseen ei olisi heille ongelmallista. Kysymyshän ei lopulta ole ylivoimaisesta tai mahdottomasta asiasta.

Yhteisöön liittyvät syyt

Kaunopuheisuuden ja palavuuden normi

Ääneen rukoilemisen kynnys voi nousta korkeaksi myös yhteisöstä johtuvista syistä. Voi olla niin, että voimakkaat ja kokeneet rukoilijat ovat luoneet rukoustilaisuuksiin sujuvasanaisuuden, kaunopuheisuuden, kielellisen rikkauden ja Raamatun siteeraamisen normin, johon monet muut eivät vaatimattomammalla, takeltelevalla  ilmaisukyvyllään koe yltävänsä vaan ovat mieluummin hiljaa armoitettujen rukoilijoiden pitäessä pitkiä rukouksiaan. Tämä johtaa siihen, että aina samat henkilöt ovat äänessä - tai joutuvat olemaan äänessä, kun muut eivät korota ääntään, eikä se ole hengellisen yhteisön kannalta rakentavaa.

Yhteisö on voinut myös luoda rukoukseen tietynlaisen hengellisen innoituksen odotuksen. Hiljaisempi ja vähemmin tunnepohjaisesti rukoilija saattaa kokea, ettei hänellä ole sellaista palavuutta, voitelua, armoitusta tai tunnelatausta, mikä tarvittaisiin, jotta hänen rukouksensa voisi luoda ja edistää Jumalan läsnäolon ja voiman ilmapiiriä.

Nämä ovat seurakunnan kulttuuriin eli sen toimintatapoihin, tottumuksiin ja "kirjoittamattomiin sääntöihin" liittyviä seikkoja. Jokaisella yhteisöllä on oma kulttuurinsa - ei voi olla seurakuntaa ilman toimintatapoja. Tiukkojen sääntöjen ja normien puuttuminenkin on kirjoittamaton sääntö ja toimintatapa. Sekä yksilöuskovan että yhteisön on hyvä tutkia ja arvioida itseään ja käytäntöjään rukouksen alueella.

 

Käytännön näkökulmia

Yhteinen rukous koskee ryhmää - tarkoituskaan ei ole tuoda itseä ja omia asoita esiin.

Selkeästi seurakuntaa edustava lähtökohta julkisessa rukouksessa ja sen johtamisessa  auttaa ääneen rukoilijaa hahmottamaan oman roolinsa. Ei tarvitsekaan tuoda esiin henkilökohtaisia asioita ja kuvata omia tuntoja, joiden ilmaiseminen voi olla joillekin vaikeaa.Yhteisessä, julkisessa rukouksessa käsitellään kaikkia koskevia asioita. Siinä tuodaan esiin yhteinen kiitollisuus Jumalalle, yhteiset odotukset, yhteiset tarpeet, yhteiset tavoitteet.

Rukous Raamatun sanoin

Miten sitten ilmaistaan aidosti näitä yhteisiä tuntemuksia ja tarpeita? Erinomainen lähestymistapa on käyttää rukouksessa Raamatun sanoja. Kun rukoilemme Raamatun sanoin, viittaamme niihin totuuksiin, joita Jumalan Henki on tuonut esiin ja jotka ovat meille tärkeitä. Raamatusta löydämme myös sanamuotoja ja ilmaisuja, jotka ovat paitsi osuvia ja oikeita myös kaikkien tuntemia.

Erinomainen ratkaisu ääneen rukoilemisen "ongelmaan" on se, että rukousta johdettaessa esim. sanotaan: "Nyt tuomme seurakuntana Jumalalle yhteisen kiitoksemme ja yhdymme psalminkirjoittajan sanoihin..." ja sitten luetaan nämä sanat, tai "Kuulemamme puhuttelevan sanan perusteella haluamme nyt yhdessä pyytää , että... Pyydämme tätä Paavalin sanoin..." ja sitten lausutaan tai luetaan rukous, johon on sisällytetty jokin olennainen, saarnattuun sanaan liittyvä opetus. Se voi olla lähes suora sitaatti esim. Paavalilta.

Tällä tavalla rukous on paitsi raamatullinen, myös aito ja olennaiseen asiaan kohdistuva. Se on etukäteen harkittu, Jumalaa ja seurakuntaa kunnioittava. Se on huolellisesti, vakavuudella ja vilpittömyydellä esiintuotu. Siinä ei ole ylimääräistä ainesta, vaan kaikki on sellaista, mihin koko seurakunta voi yhtyä ja sanoa "aamen". Seurakunta puolestaan kunnioittaa sitä, että käytetään Jumalan Sanaa. Tätä voi soveltaa myös henkilökohtaisessa rukouksessa, ja se soveltuu mitä parhaiten myös sielunhoitotilanteisiin. Rukoilijalla on rukouksensa pohjana Sanan auktoriteetti.

Julkisessa rukouksessa ja rukouksen johtamisessa Raamatun sanojen ja etukäteen kirjoitettujen rukousrunkojen käyttäminen on siis yksi tärkeä tapa edistää yhä useampien osallistumista rukoukseen ja keskinäistä rakentumista. Rukousta Raamatun sanoin käsitellään enemmän tämän linkin takana.

Tietty arkuus on hyvä asia

Vaikka tarkoituksena onkin rohkaista jokaista toimimaan ja voittamaan turhat pelkonsa, tietynlainen varovaisuus tai arkuus ääneen rukoilemisessa on silti hyväksi. Esim. rukouksen johtamiseen puhujanpaikalta jumalanpalveluksessa tulee suhtautua vakavasti

Olisi hyvä etukäteen harkita ja rukoilla, mitä aikoo sanoa yleisön edessä ja rukoilla yhteisesti, niin että rukous edustaa kaikkia ja koskee niitä asioita, joissa seurakunnan tulisi erityisesti kääntyä Jumalan puoleen. Yleisötilaisuuksissa rukouksen ei myöskään tule hämmentää mahdollisia ulkopuolisia paikallaolijoita. Rukoilijaa ei pitäisikään mielellään kutsua johtamaan julkista rukousta aivan yllättäen.

Harjaantuminen käytännössä niin ääneen rukoilemisesssa kuin monessa muussa asiassa

Olisi tärkeää, että uudet uskovat vähitellen pienissä ryhmissä ja pienemmissä tilaisuuksissa johdetaan myös harjoittamaan ja harjoittelemaan ääneen rukousta. Valmiiksi kirjoitetun rukouksen tai selkeän rukousaihelistan käyttäminen on erinomainen ja painetta aiheuttamaton keino saada kaikki aktiivisesti mukaan yhteiseen rukoukseen siten, että korostetaan jokaisen roolin olevan yhtä tärkeä. - Samalla tavalla kuin uusi uskova tarvitsee opetusta tiedon alueella, hän tarvitsee ohjausta käytännön asioissa.