4. Rukousevankelioinnin edellytyksenä oleva mielenlaatu


Rukousevankelioinnin, samoin kuin kaiken esirukoustyön lähtökohtana on tietty mielenlaatu, joka mahdollistaa esteettömän rukouksen.

Tämä mielenlaatu sisältää seuraavanlaisia ajattelutapoja:


Rauhan asenne

Rauhanteko ja rauhassa eläminen seurakunnassa

“Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä” (1 Tim. 2:8)

Rauhassa eläminen ja keskinäinen rauhanteko on Silvoson mukaan yksi hengellisen sodankäynnin perusedellytyksistä. Hän sanoo, että ennen kuin Paavali Efesolaiskirjeen 6. luvussa puhuu hengellisestä taistelusta, joka “ei ole lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa” ja kehottaa meitä pukeutumaan Jumalan koko sota-asuun, hän aiemmissa luvuissa opettaa seurakuntaa ensin tekemään rauhan keskeisillä alueella, joilla usein esiintyy hajaannusta ja konflikteja.

Paavali opettaa yhteydestä, rauhasta ja keskinäisestä kunnioituksesta

  • kansanryhmien välillä (juutalaiset ja pakanat, Efesolaiskirjeen luvut 2-3)
  • seurakunnan jäsenten välillä ja eri seurakuntavirkojen välillä (luku 4)
  • aviopuolisoiden ja sukupuolten välillä (4:21-)
  • sukupolvien välillä (lapset ja vanhemmat, 6:1-4)
  • yhteiskunta- ja varallisuusluokkien välillä (palvelijat ja isännät, 6:5-9)

Paavali muistuttaa myös, että me itsekin olemme samalla tavalla eläneet maailman menon mukaan kuin ei-uskovatkin (Ef. 2:1-3).

Silvoso sanoo, että kärjistettynä kuvana näistä korjaamattomista keskinäisistä suhteista voisimme kuvitella etnisesti jakautunutta seurakuntaa, jossa kiistellään opin ja käytännön yksityiskohdista, jossa erilaisen armoituksen omaavat työntekijät ja johtajat kilpailevat keskenään, jonka perheissä aviopuolisoiden keskinäiset välit samoin kuin vanhempien ja lasten välit ovat tulehtuneita ja jossa on eri ikäryhmiin ja eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten välistä ennakkoluuloa ja eripuraisuutta.

Kun tällainen joukko sitten yrittää käydä hengellistä taistelua ja viedä evankeliumia eteenpäin, kuka ottaa sanoman vastaan? Ei ole ihme, että Jeesus rukoili meille keskinäistä rakkautta ja yhteyttä, “että maailma uskoisi”(Joh. 17:21).

Silvoso toteaa myös, että esirukoilijalla ei voi olla mitään hampaankolossa niitä ihmisiä vastaan, joiden puolesta hän käy rukoustaistelua (1 Piet. 4:7-10).


Hengellisen ilmapiirin muutos lähtee liikkeelle rukoilijan ja rukoilevan seurakunnan omasta parannuksenteosta ja keskinäisestä anteeksiannosta ja sovinnosta.

Silvoso sanoo, että tähän liittyy myös kollektiivinen parannuksenteko.
Sovinnonteko ryhmien välillä alkaa usein siitä, että ryhmään kuuluvat yksilöt, jotka eivät varsinaisesti itse ole syyllistyneet rikkomuksiin tai laiminlyönteihin, ymmärtävät ja tunnustavat kuuluvansa ryhmään, joka on näitä tekoja tehnyt. Yhteyttä ja sovintoa etsien he nyt lähestyvät ihmisiä, joilla on vuosien, ehkä vuosikymmenten, vuosisatojen aikana kertynyttä katkeruutta heitä kohtaan.

Länsimaisen individualismin ilmapiirissä meidän on usein vaikea nähdä näitä yhteyksiä ja tunnustaa, että saatamme olla välillisesti osallisia ryhmien synteihin, väärintekoon ja sen hedelmään.

Koko elämän näkeminen maailman evankeliointitehtävän kannalta.

Elämämme päätehtävä on evankeliumin vieminen toisille.

On olennaista ymmärtää, että Jumala on siunannut ja rakentanut sinua ja minua ennen kaikkea siksi,
että voisimme viedä evankeliumia toisille — ja lähin lähetyskenttä on
oma naapurustomme ja paikkakuntamme!

Silvoso toteaa, että Jumala ei ole luvannut meille määrittelemätöntä joka paikan voimaa. Hän on ennen kaikkea luvannut meille voiman todistaa Hänestä, alkaen Jerusalemista (omasta kaupungistamme) aina maan ääriin saakka.

Meille annettavan voiman määrä riippuu siitä, missä aiomme käyttää sitä.
Raamatun keskeisenä ajatuksena on Jumalan rakkaus hukkuvaa maailmaa kohtaan ja se, mitä Hän on tehnyt ihmisten pelastamiseksi. Siksi saamiemme siunausten tulisi jollakin tavalla aina koitua muiden ihmisten hyväksi — alkaen omasta paikkakunnastamme.
Juuri näitä hukkuvia ihmisiä varten sinä olet saanut voiman elää uutta elämää, voiman todistaa, olet saanut uskovan puolison, opetusta ja siunausta. Jos Jumalan tarkoituksena olisi siunata vain sinua, Hän olisi jo voinut korjata sinut taivaan autuuteen!


Lähimmäisen rakastaminen yhtä olennaisena kuin Jumalan rakastaminen

“Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?”
Niin Jeesus sanoi hänelle: “'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.”
(Matt. 22:36-39)

Korostaakseen, että nämä käskyt kuuluvat yhteen, Jeesus lisää jakeessa 40: “Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.”

On olennaisen tärkeää ymmärtää, että emme voi sanoa rakastavamme Jumalaa, jota emme ole nähneet, jos emme rakasta lähimmäistämme, jonka voimme jatkuvasti nähdä (1 Joh. 4:20).

Syy, mikseivät laajat joukot ota julistamaamme evankeliumia vastaan, on se, että vaikka me rakastamme Jumalaa, emme rakasta heitä niin kuin itseämme, ja tämä turmelee sanomamme.

Olemme itsessämme tietysti kykenemättömiä rakastamaan niin Jumalaa kuin lähimmäistä, mutta Jumalan rakkaus, joka on vuodatettu meihin Pyhän Hengen kautta, tekee sen mahdolliseksi. Kummassakin jakeessa mainitun rakkauden lähde on sama: Jumala itse.

Noudatamme elämässämme usein ratkaisevalla tavalla virheellistä asennetta: että mitä lähemmäksi tulemme Jumalaa, sitä kauempana meidän tulee olla syntisistä. Meillä on vinoutunut mielikuva herätyksestä tilana, joka syventää omaa suhdettamme Jumalaan — suhteemme syntisiin ihmisiin muuttuessa etäisemmäksi.

“Olen joskus kysynyt ihmisiltä, jotka palavasti odottavat ja rukoilevat herätystä tai jo elävät sen keskellä, mitä herätys on. Saamani vastaus on yleensä ollut: 'Kun Jumalan läsnäolo täyttää sielumme, kun ylistys ja palvonta täyttää koko ilmapiirin, kun pyhyyden tuntu täyttää henkemme.'

Kaikki tämä on äärimmäisen tärkeää ja välttämätöntä, mutta nämä mainut asiat merkitsevät kuitenkin vain herätyksen alkuvaihetta. Jumala antaa nämä siunaukset meille tehdäkseen meistä enemmän Jeesuksen kaltaisia, jotta voisimme etsiä niitä, joita Hän tuli etsimään ja pelastamaan. Herätyksen varsinainen tunnusmerkki onkin se, että syntiset tulevat suurin joukoin Jeesuksen luo.”

Pelastumattomien ihmisten rakastaminen on yhtä olennaista kuin Jumalan rakastaminen, jos haluamme voittaa heidät ja kaupunkimme Jeesukselle.

Siirry osaan “Rukousevankeliointiliikkeitä”