Rukous ja herätys: Katsaus herätysten historiaan 2

Miten rukous on edeltänyt herätyksiä

Tiivistelmä Stuart Robinsonin artikkelista Praying the Price
Tutustu myös Edwin Orrin artikkeliin Prayer and Revival


Rukous ja herätys — sanottua ja koettua

 

Kun englantilainen saarnaaja Sidlow Baxter oli 85-vuotias, hän sanoi: ”Olen elämässäni ollut saarnaajana vain kolmessa seurakunnassa. Meillä oli jokaisessa herätys. Yhdessäkään tapauksessa se ei ollut seurausta minun julistuksestani. Herätykset tulivat tuloksena siitä, että seurakuntalaiset sopivat keskenään rukoilevansa, kunnes herätys tulisi. Ja se tuli, joka kerta.”

Pastori Richard Halverson Yhdysvaltain senaatista on sanonut: ”Voimme suunnitella ja organisoida itsemme uuvuksiin, mutta jos sitä tehdessämme laiminlyömme rukouksen, se on ajan tuhlausta. Rukous ei ole vaihtoehto, se on välttämätöntä. Olla rukoilematta on olla tottelematta Jumalaa.”

Larry Lea, jonka seurakunta Texasin Rockwellissa kasvoi vuosina 1980-1988 13:sta jäsenestä 11,000:een, on sanonut: ”En aloittanut seurakuntaa, aloitin rukouskokouksen.”

David Shibley, tämän seurakunnan rukousjohtaja, sanoo: "Seurakunnan evankeliointiohjelma on päivittäinen rukouskokous. Joka aamu, maanantaista perjantaihin, kokoonnumme aamuviideltä rukoilemaan. Jos uskoontulleiden määrä alkaa laskea pitemmäksi kuin viikon ajaksi, se on meille hälytysvalo, joka saa meidät etsimään Herraa.”

Etelä-Koreassa seurakunta 1900-luvun aikana kasvoi lähes nollasta noin 50%:een koko väestöstä. Pastori Paul Yonggi Cho sanoo, että syynä valtavaan uskoontulleiden määrään on se, että joka kuukausi 12,000 keskittyy taukoamattomaan rukoukseen.

Siellä on normaalia mennä nukkumaan niin aikaisin, että kello 4 voidaan nousta rukouskokoukseeen. On normaalia rukoilla koko perjantaiyö. Cho sanoo, että mikä tahansa seurakunta voisi nähdä vastaavaa kasvua, jos se vain on valmis maksamaan hinnan rukouksin (engl. ”pray the price”).

Eräs pastori kysyi kerran Cholta, miksi tämän seurakunnassa oli 750,000 jäsentä, kun kysyjän omassa seurakunnassa oli vain 3,000. ”Kuinka paljon rukoilet?” Cho kysyi. "Puoli tuntia päivässä." Cho vastasi tähän: ”Siinä on sinulle vastaus. Minä rukoilen joka päivä 3-5 tuntia.”

Yhdysvalloissa tehtiin kysely, joka osoitti, että pastorit rukoilevat keskimäärin 22 minuuttia päivässä. Japanissa he rukoilevat 44 minuuttia, Koreassa 90 minuuttia ja Kiinassa 120 minuuttia päivässä. Ei ole yllättävää, että seurakuntakasvu näyttää vastavan rukouksessa viettyä aikaa.

 


Rukous ja herätys aiempina vuosisatoina

 

Kun luemme William Careyn, David Livingstonen, Hudson Taylorin ja monen muun elämänkertoja, niistä näkee, että heidän mittava elämäntyönsä alkoi rukouksesta.

N. 100 vuota sitten John R. Mott aloitti hämmästyttävän opiskelijoiden kristillisen liikkeen (Student Christian Movement). 30 vuoden aikana sen piiristä nousi 20,000 lähetystyöntekijää. John Mott on sanonut, että tämän herätyksen takana oli yhteinen esirukous. Lähetit paitsi valmistettiin ja lähetettiin rukouksin, heidän työtään jatkuvasti tuettiin esirukouksin.

Hudson Taylor kertoi lähettipariskunnasta, joka johti kymmentä lähetysasemaa. Heitä huolestutti se, ettei työ tuntunut lainkaan tuottavan hedemää. Siksi he kirjoittivat kotimaahansa pyytäen heidän asioistaan huolehtivaa sihteeriä etsimään jokaiselle asemalle esirukoilijoita. Jonkin ajan kuluttua esirukouksen alkamisesta seitsemän aseman toiminta-alueella vastustus alkoi murtua, puhkesi herätys ja seurakunnat kasvoivat voimakkaasti. Kolmella asemalla tilanne jatkui entisellään. Kotiin palattuaan lähettipariskunta sai selville, missä oli syy: sihteeri oli onnistunut löytämään esirukoilijoita vain seitsemälle asemalle...

Luther, Calvin, Knox, Latimer, Finney, Moody — kaikki nämä suuret Jumalan miehet harjoittivat rukousta ja paastoa työnsä laajentamiseksi ja edistämiseksi.

John Wesley oli niin vakuuttunut rukouksen ja paaston merkityksestä ja sen tuomista tuloksista, joihin hän oli tutustunut, että hän ei edes ottanut seurakunnan työntekijäksi henkilöä, joka ei sitoutunut paastoamaan ainakin kello 16:een joka keskiviikko ja perjantai.


1700-luku

1740-luvulla John Erskine julkaisi Skotalnnin Edinburghissa julistuksen, jolla hän kutsui ihmisiä rukoilemaan niin Skotlannissa ja muualla. Amerikassa rukoushaasteen otti vastaan Jonathan Edwards, joka kirjoitti yhteisestä rukouksesta oman haasteensa seurakunnille.

40 vuoden ajan John Erskine johti suuria rukouskokouksia, jollaisia alettiin järjestää eri puolilla maailmaa. Ja Jumala alkoi toimia:

Joulupäivänä 1781, St. Justin seurakunnassa Cornwallistta, esirukoilijat olivat koolla yöllä kolmelta rukoilemassa ja laulamassa. He tunsivat Jumalan voiman laskeutuvan, ja he jatkoivat rukousta aamuyhdeksään ja kokoontuivat taas illalla.

Voimalliset rukouskokoukset jatkuivat kautta tammi-helmikuun. Maaliskuussa 1782 he rukoilivat öitä myöten. Mukana ei olut kuuluisia saarnaajia, pelkästään rukoilijoita.

Kun 83-vuotias John Wesley vieraili paikkakunnalla kaksi vuotta myöhemmin 1784, hän kirjoitti: ”Tämä paikka on kokonaan tulessa, ja tuli leviää kylästä kylään.” Ja se todella levisi. Tottenhamissa George Whitefieldin muutamaa kymmentä vuotta aiemmin rakentamaa kirkkoa oli laajennettava, että siihen mahtuisi 5000 ihmistä. Se oli maailman suurin seurakunta siihen aikaan.

Rukous levisi niin baptisti-, metodisti kuin anglikaaniseurakuntiin.

Kautta koko maan pidettiin rukouskokouksia herätyksen puolesta, ja evankeliointi-into kasvoi. Ihmisiä tuli uskoon paitsi seurakunnan tavallisissa kokouksissa, myös rukouskokouksissa!

Jotkut kokoukset kestivät aamuviiteen, jotkut keskiyöhön. Jotkut saivat ilmestyksiä. Joskus kokoukset olivat äänekkäitä, joskus hiljaisia. Mutta niissä oli jatkuva Pyhän Hengen vuodatus.

Kokonaisten kirkkokuntien jäsenmäärä kaksin- kolmin- tai nelinkertaistui seuraavien muutaman vuoden aikana. Herätys levisi Englannista Walesiin, Skotlantiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja joihinkin kolmannen maailman maihin.

Matthew Henry on sanonut: ”Kun Jumala suunnittelee suuren armon lähettämistä kansalleen, Hän herättää ihmiset ensin rukoilemaan.”


1800-luku

Rukousliikkeellä oli valtava vaikutus, mutta 1800-luvun puoleenväliin tultaessa se oli jo hiipunut. Silloin Jumala aloitti jotain uutta Kanadassa, ja näky rukouksen välttämättämyydestä syttyi myös New Yorkissa.

Hollannin reformoitu kirkko oli asettanut hiljaisena miehenä tunnetun Jeremiah Lanphierin lähetystyöntekijäksi vilkkaalle bisnesalueelle. Seurakunta oli alamaissa, samoin kuin koko kaupunki, eikä hän tiennyt, mitä tehdä. Hän oli maallikko. Lanphier järjesti kaupungissa rukouskokouksen eräänä keskiviikkona puolenpäivän aikaan. Ensimmäinen kokous oli 23. syyskuuta 1857. Paikalle tuli viisi miestä. Kaksi viikkoa myöhemmin he päättivät kokoontua rukoilemaan joka päivä. Puolen vuoden kuluttua eri puolella Amerikkaa 10,000 ihmistä rukoili säännöllisesti.

Ja kahden vuoden sisällä miljoona ihmistä tuli uskoon!

Kun uutiset herätyksestä kuultiin Irlannissa, jonka hengellistä maaperää pidettiin erittäin kovana, 14 maaliskuuta 1859 James McQuilkan kutsui kolme nuorta miestä Kellsin koululle rukoilemaan. He rukoilivat rukoilemalla herätystä.

Muutaman kuukauden kuluttua samantapainen rukous aloitettiin Belfastissa. Puolen vuoden kuluttua koko Irlannissa säännöllisiä rukoilijoita oli 20,000.

Jälkeenpäin on arvioitu, että tämän rukousliikkeen seurauksena Irlannissa tuli uskoon 100,000 ihmistä. On myös arvioitu, että vuosien 1859-60 alueilla, jossa pidettiin tällaisia rukouskokouksia herätyksen puolesta, yhteensä n. 1,150,000 tuli uskoon ja liittyi seurakuntiin.


1900-luku

Kuuluisa Walesin herätys alkoi lokakuussa 1904. Sille olivat ominaisia pitkät rukouskokoukset. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana 70,000 ihmistä tuli uskoon.

Vuonna 1905 pelkästään Lontoossa Wesleyläinen metodistikirkko, jossa oli n. 55,000 ihmistä, lähes kaksinkertaistui kooltaan.

Sama rukouksen ja herätyksen malli on ollut havaittavissa kaikkialla maailmassa:

Papua Uudella Guinealla Engan seurakunnissa tilanne oli 30 vuotta sitten surkea. Silloin monet uskovat päättivät rukoilla, että asioihin tulisi muutos. Rukouskokoukset alkoivat ensin saarnaajien, lähetystyöntekijöiden ja raamattukoulun opiskelijoiden keskuudessa. Sitten rukous levisi kyliin, joissa uskovien ryhmät alkoivat rukoilla joka päivä, että Herra lähettäisi seurakuntiin uutta elämää.

15 syyskuuta 1973 useissa kylissä, ilman että kukaan osasi sitä odottaa, pastorien alkaessa saarnata normaalia sunnuntaisaarnaansa Pyhä Henki laskeutui suurella voimalla ja vaikutti kaikkialla parannuksentekoa ja herätystä. Päivittäiset askareet jäivät kesken, kun tuhannet ihmiset kiirehtivät herätyskokouksiin. Rukousryhmät kokoontuivat joka päivä aamuin ja illoin.

Tuhannet uskovat uudistuivat, tuhannet kääntyivät pois pakanuudesta ja tulivat uskoon. Kokonaiset kylät kääntyivät, ja seurakunta kasvoi paitsi jäsenmäärältään myös uskossa ja tiedossa.

1980-luvulla Filippiineillä, kun muutama henkilö oli käynyt Etelä-Koreassa kansainvälisessä rukoustapahtumassa, 200 lähetystyöntekijää Filippiinien lähestysseurasta päätti kukin pitää rukouskokouksia joka aamu klo 7 rukoillakseen seurakunnalle kasvua. He kertovat, että näille alueille perustettiin muutaman vuoden sisällä 310 uutta seurakuntaa.

Argentiinassa on ollut hämmästyttävää herätystä.

Jose Luis Vasquez näki seurakuntansa kasvavan 600:sta 4,500:ään Carlos Annacondian vierailun seurauksena.
Hector Gimenez aloitti seurakuntansa v. 1983 nollasta. Hänen seurakuntansa on kasvanut 70,000:ään.
Omar Cabreran seurakunta alkoi v. 1972 15:stä jäsenestä. Sen koko on tänään 90,000.

Kun Overseas Missionary Society -järjestön johtajat näkivät, että 25 vuoden työn jälkeen heillä oli Intiassa vain 2000 uskovaa 25 seurakunnassa, he päättivät vaihtaa strategiaa. He keräsivät kotimaassaan Intian työlle 1000 esirukoilijaa, jotka lupasivat rukoilla Intian puolesta 15 minuuttia päivässä.

Muutaman vuoden kulutta seurakunta räjähti 73,000:een jäseneen, ja seurakuntien lukumäärä kasvoi 550:een.

Peter Wagner, joka on tutkinut seurakuntakasvua, on tullut tulokseen, että kaikkialla herätyksen perustana on ollut voimakas esirukous.


— Entä me?

Tämän päivän yhteiskunnassa on suuria paineita tehdä enemmän työtä, hankkia enemmän tietoja ja taitoja, tuottaa tulosta — tai tulla siirretyksi syrjään. Länsimaissa seurakunnat saattavat omaksua tämän ajattelutavan ja unohtaa, että menestys ei tule ”väellä eikä voimalla, vaan Jumalan Hengellä” (Sak. 4:6).

R. A. Torrey sanoi jo vuosia sitten:
”Elämme aikaa, jolle on ominaista ihmisten omien järjestelmien kasvu ja Jumalan voiman väheneminen. Työtä, työtä, työtä ...Se, mitä kuitenkin eniten tarvitsemme, on rukousta, enemmän rukousta ja parempaa rukousta.”

Vaikka meillä täällä länsimaissa on kaikkien aikajen parhaat teknologiset edellytykset julistaa ja levittää evenkeliumia, niin monessa maassa tuntuu tapahtuvan niin vähän. Voisiko olla niin, että samalla kun maailma pystyy kommunikoimaan Marsiin lähetettyjen robottien kanssa, me uskovat olemme unohtaneet kommunikoida maailman Luojan kanssa?

Jos asia on niin, parasta, mitä voimme tehdä, on kääntyä seurakunnan Herran, Jeesuksen Kristuksen puoleen ja sanoa niin kuin opetuslapset: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan.” (Luuk. 11:1).